tiistai 18. joulukuuta 2012

Kajon juoksut alkoivat!

Vihdoin ja viimein pitkän pitkän odotuksen jälkeen Kajon juoksut alkoivat viime sunnuntaina. Moneen kertaan Kajo ehti meitä tässä syksyn aikana huijata, että ne alkaa ihan just, mutta jättikin sitten asian joka kerta sikseen. Tuli ihan itselle turhautunut olo, että eikö sitä osaa omaa koiraansa sen vertaa tulkita, että tietäisi onko ne juoksut nyt alkamassa vai ei. Loppujen lopuksi ehkä niitä vaan odotti liian kovasti. Mutta joka tapauksessa, tämä ensimmäinen odotus on nyt ohi, lopultakin. Toivotaan vaan, että kaikki etenee nyt tästä eteenpäin suunnilleen aikataulussaan ja toivotulla tavalla! Jos toiveet täyttyvät, pentulaatikkoon olisi luvassa tuhinaa helmi-maaliskuun vaihteessa. Pidetään peukkuja pystyssä!

Yllä kuva Kajosta sunnuntai-iltana, alempi kuva otettu tänä syksynä ennen lumien tuloa.