Piti jo edellisessä viikkopäivityksessä kertoa pupsien hienot, uudet, viralliset nimet! Se kun kaikessa tohinassa unohtui, pentujen nimet saivatkin nyt Ihan Oman päivityksen. Saanemme siis esitellä kennel Tinwelindonin kolmannen pentueen:
Hemmo
Tinwelindon Seregon
- Kiven veri -
Risto
Tinwelindon Alagos
- Tuulen myrksy -
Henni
Tinwelindon Nifredil
- Lumihiutale -
Eetu
Tinwelindon Bregedur
- Villi tuli -
Pentujen nimet ovat sindarin kieltä, joka on toinen Tolkienin luomista
haltiakielistä. Nimet on valittu neljän peruselementin – maan, ilman,
veden ja tulen – innoittamina. Koska maailman aikoinaan ajateltiin
koostuvan näistä alkuaineista, sai pentue nimekseen Narn i Hîn Ambar -
Maan lasten tarina.
Suuria muutoksia on taas tapahtunut viikon aikana. Pentujen silmät ovat nyt kokonaan auki, ne tillittelevät istualtaan pentulaatikosta, leikkivät, painivat, kävelevät ja hyörivät jo kuin vanhat tekijät. Pentulaatikko vaihtui eilen matalareunaisemmaksi pentupesäksi, jotta tyypit pääsisivät oma-aloitteisesti tutustumaan maailmaan.
Tänään pupeloiset saivat maistaa ensimmäistä kertaa kiinteää ravintoa: jauhelihaa. Herkku upposi pieniin nassuihin ennätysvauhtia, yhtään ei jääty ihmettelmään että "mitä tää on?". Maito toki maistuu edelleen ja maitobaari onkin sitä pullollaan.
Viikkoiskuvissa piiperoiset pääsivät nyt ensimmäistä kertaa tosissaan poseeraamaan. Pennut saivat kuviin kaverikseen myös vaaleansinisen Ronsun, joka näyttää asiaankuuluvan kauhistuneelta. Aika pieniä, vaikkakin hurrrrjia, pennut ovat vielä kärsäeläimen rinnalla.
Hemmo 1195 g
Risto 1149 g
Henni 1264 g
Eetu 1306 g
Ryhmäkuva, Ronsu jättäytyi taka-alalle - sillä taitaa olla vielä totuttelemistä näihin meidän riiviöihin ;) Järjestysarvaus: Eetu, Risto, Hemmo ja Henni.
Kuvia kolmannelta viikolta on koottu läjäpäin myös kotisivujen kuvagalleriaan.
On korkea aika esitellä tarkemmin Kajon pentujen isä, Saku!
Saku, viralliselta nimeltään Meripihkan Jungle Drum, on komea kolmivuotias uros, joka on monille bedlingtonharrastajille tuttu koira näyttelykehistä. Saavutuksina Sakulla on Euroopan Juniorivoittajan titteli vuodelta 2011, Suomen muotovalion arvo ja uusimpana Tanskan muotovalion arvo. Saku on näyttävä uros runsaan turkkinsa, pitkän päänsä ja kauniiden linjojensa ansiosta. Se on tasapainoinen rakenteeltaan, joten myös liikkeet ovat hienot. Heikkouksia lienee yläkanttiin oleva koko ja turkin heikko väri, mikä on rodun parissa valitettavan tavallista nykypäivänä. (Kajolla ei ainakaan sen enempää väriä ole kuin Sakullakaan, joten vaalea turkki lienee tämän yhdistelmän heikoin kohta.)
Uunituore Euroopan Juniorivoittaja 2011. Kuva: kennel Meripihkan
Luonteeltaan Saku on todella hyväntahtoinen herrasmies, joka tulee toimeen kaikkien kanssa, eikä tahdo kenellekään pahaa. Se rakastaa kaikkea ja kaikkia, vaikkakin oma ihminen on se kaikista tärkein, luonnollisesti. Sakun positiivista elämänasennetta kuvaa muun muassa se, että häntä heiluu kyljestä kylkeen silloinkin kun sitä torutaan. Saku on siis mieleltään kuin pentu, ja aivan ihana sellaisena.
Saku pienenä. Kuva: Jutta Voutilainen
Vaikka Sakun kanssa ei varsinaisesti harrasteta mitään, olisi sillä todennäköisesti erinomaiset valmiudet vaikka mihin. Sakun kanssa ei tarvitse arvuutella huvittaako sitä vai ei — se on aina valmiina toimimaan. Viettipohjaakin löytyy, ja erityisesti hajujen maailma saa sen innostumaan. Voi jopa sanoa, että haistelu on Sakun lempipuuhaa.
Leikkimässä siskon kanssa, Saku 8kk. Kuva: Jutta Voutilainen
Summa summarum Sakun komean ulkokuoren alla on kiltti, iloinen ja toimelias koira. Se rakastaa maailmaa ja kohteliaana toivoo, että myös maailma rakastaisi sitä. Tämän herttaisen koiraherran postiivinen luonteenlaatu on ilmeistä heti ensitapaamisella kaikille niille, joilla on ilo päästä tutustumaan häneen.
Pennut täyttivät tänään kaksi viikkoa, hurjaa miten nopeasti aika kuluu! Painon kertyminen on ollut koko viikon tasaista, mutta muuten pennut ovat kehittyneet kiihtyvällä tahdilla viime päivien aikana. Jo viikon puolivälin paikkeilla pennut alkoivat selvästi reagoida ääniin
ja viikon loppua kohti seisomisharjoitukset ovat päässeet oikein
kunnolla käyntiin. Muutamia ihan oikeita askeliakin on jo otettu,
vaikkakin pyllähdys tapahtuu viimeistään kolmannen jalanojennuksen
kohdalla. Selkein osoitus jalkojen kantavuuden parantumisesta lienee, että kaksi pentua on jo yllätetty kakkimasta seisaallaan... Pennut ovat myös jo ravistelleet päätään, maistelleet toistensa tassuja
(leikinomaisen oloisesti ainakin) ja muutenkin muuttuneet jo aika lailla
koiran oloisiksi. Aika eteviä otuksia :D
Viime päivien dramaattisin muutos on kuitenkin se, että riiviönalkumme ovat lähteneet availemaan silmiään. Edistyksellisenä pikkumiehenä Risto johtaa joukkoa ja sai pilkettä toiseen silmäkulmaan jo eilen. Kaksiviikkoispäivän iltaan mennessä sekä Riston, Eetun että Hennin silmät olivat jo osittain auki. Valonpilkahdusten myötä pennut ovat innostuneet nostelemaan päätään ja liikkumaan entistä määrätietoisemmin. Ne tuntuvat ihan tosissaan jo tarkkilevan maailmaa, kuono pystyssä haistellen, tunnustellen, kuulostellen ja katsellen. Varsinkin Eetun mielestä laatikko on jo nyt niin last season, että se hirmu tomerana kiipeää laitoja ylös, pistää tassun reunan yli ja tiirailee pesän ulkopuolista maailmaa. Hemmo ei puolestaan turhaa kiirettä pitele. Simmut vielä tiukasti ummessa se jättää ylimääräisen touhottamisen sisaruksilleen.
Sen pitemmittä puheita, tässä meidän "pikkuiset" kultanuppuset, jälleen kerran päivän painon kera.
Hemmo 844 g
Risto 821 g
Henni 912 g
Eetu 923 g
Lopuksi vielä kuva koko piiperolaumasta, järjestys vasemmalta oikealle luultavasti seuraava: Risto, Henni, Hemmo ja Eetu.
Muutamia ekstrakuvia kaksiviikkoisista mukuloista katsottavissa kotisivujen kuvagallerioissa!
Pentujen toisen viikon aikana on tullut kuvattua videoita pikkunatiaisten syömisrutiineista. Ruokailu noudattaa hyvin usein samaa kaavaa, johon voidaan laskea kuuluvaksi neljä vaihetta:
1) Nisille rynnistys. Kun pennut heräävät uniltaan, mönkii koko lauma hirmuisella tohinalla ja kavereita tönien maitobaarin ääreen. Efekti on voimakkain, jos emo saapuu paikalle herättäen piiperot yhtäaikaisesti kauneusuniltaan.
2) Leipominen. Maitoa ei nisistä tule jatkuvasti valumalla, vaan pentujen pitää tehdä hieman töitä saadakseen maidon virtaamaan. Rytmikäs nisän kiskominen ja samanaikainen emon masun leipominen tassuilla tekevät tehtävänsä.
3) Maitohepuli. Maidon laskeutuminen nisiin aiheuttaa pentujen joukkohepulin. Ensin kova leipominen rauhoittuu kun maito alkaa virrata. Ensimmäinen nisä on kuitenkin hetkessä imaistu tyhjäksi, minkä seurauksena pennut lähtevät villisti etsimään uutta nisää. Voi sitä tohinan ja häntien vipatuksen määrää!
4) Pyllypesu ja takaisin nukkumaan. Yksi toisensa jälkeen pennut saavat masunsa pullolleen ja lähtevät etsimään hyvää nukkumapaikkaa. Usein tässä vaiheessa tyypeillä on pissihätä ja Kajo-emo pesee jokaisen masun ja pyllyn huolella.
Tähän kun lisää videotervehdys-päivityksen videot, saa jo aika täyden kuvan siitä, mitä pienen pennun elämä on :)
Näin se aika alkaa porhaltaa huimaa vauhtia eteenpäin. Pupeloiset ovat jo viikon ikäisiä, vaikkei millään voisi uskoa, että ne ovat niin pitkään jo tuolla pentulaatikossa mönkineet. Muuta erityistä muutosta pennuissa ei ole ensimmäisen viikon aikana tapahtunut, kuin että ne ovat suunnilleen tuplanneet syntymäpainonsa. Puoli kiloa on kaikilta mennyt kirkkaasti rikki, yksi vetelee jo yli 600 gramman. Kajo hoitaa pentujaan edelleen hyvin, imettää tunnollisesti ja pitää pentulaatikon tosi puhtaana. Emon masu on tosin jo tässä vaiheessa aika ruhjotun näköinen, mikä ei sinänsä ole ihme, kun reilu kaksi kiloa pentua rynnistää vähän väliä imemään kuin nälänhädästä kärsien.
Tavoillemme uskollisina, aloitimme taas viikkoiskuvien kuvaamisen. Tässä otokset jokaisesta murusesta päivän painon kera:
Hemmo 556 g
Risto 545 g
Henni 591 g
Eetu 626 g
Ja yhteiskuva myyrälaumasta:
Ai että kuka on kuka? Älä edes kysy, ei mekään enää tiedetä. Hieman voi kokoerojen avulla arvailla, mutta sen paremmin näistä mönkijöistä ei selkäpuolelta tai naaman perusteella voi päätellä mikä nimi kuuluu kellekin. Sen vuoksi teimmekin pupeloille Maailman Hienoimmat Tunnistepannat (kaikki kunnia Annalle!). Hieman pieniä nämä muksut ovat niitä vielä pitämään, mutta vähän kun kasvavat saavat kukin oman värikoodinsa :)
Olemme aika lailla keskittyneet viime päivät Kaarlen kuoleman käsittelyyn, mutta nyt yritämme saada käännettyä ajatukset takaisin elävien pariin.
Kajo on hoitanut pupeloitaan esimerkillisen hyvin. Pentulaatikko on pysynyt todella siistinä ja muksut kasvavat sellaista tahtia, että maitoa on taatusti ollut runsain mitoin tarjolla. Tyypit ovat ihan älyttömän reippaita ja mahdottoman kovia ryömimään pitkin pentulaatikkoa. Erityisesti Hennin, mutta myös Riston ja satunnaisesti Eetun löytää usein kiipeilemästä Kajon selän päällä ja laskevan sitten liukumäkeä, tyylikkäästi tai vähemmän tyylikkäästi, takaisin pentulaatikon pohjalle.
Hemmo on sisaruksiaan enempi sellainen "normaali" pentu, joka keskittyy olennaiseen, eli syömiseen ja nukkumiseen.
Kajon nisät ovat olleet jo ensimmäisestä päivästä kovalla koetuksella, kun nämä pikkuiset hampaattomat piraijat käyvät maitobaarin ääreen. Imukupin vetovoima on suorastaan mykistävä kun pentu telakoituu päättäväisesti paikalleen. Nämä kuitenkin jo tietävät, ettei huonosti heruvalle nisälle kannata jäädä, vaan etsiä uusi, parempi. Välillä kuhina on melkoista kun kaikki imasevat ensimmäisen tissin tyhjäksi ja lähes yhtäaikaisesti alkavat etsiä seuraavaa. Kun on väljää, saattaa joku sankari maistaa melkein kaikki nisät, ennen kuin tyytyy jäämään yhden ääreen.
Kävimme tänään hautaamassa Kaarlen. Pienelle löytyi kaunis hautapaikka metsästä, kuusen alta, ison kiven juurelta. Nyt hautaa koristavat syksyiset lehdet ja kesällä paikalla kukkivat vanamot.
Ruumiinavauksen perusteella oli selvää, ettei Kaarle olisi selvinnyt, vaikka sen auttamiseksi olisi tehty kaikki mahdollinen. Voimme vain toivoa, ettei pieni kärsinyt pahasti lyhyen elämänsä aikana. Ei se ainakaan itkenyt, kulki vain erittäin vakuuttavasti muiden pentujen mukana viimeiseen iltaansa asti.
Muut pennut voivat onneksi hyvin, ainakin meidän silmään. Ne ovat hyvin elinvoimiaisia ja pontevia. Painoakin on kertynyt kaikille noin 50 gramman vuorokausivauhdilla. Pelko toisenkin pennun menetyksestä myllää kuitenkin sisimmässä. Toivotaan että vainoharhaisuutemme on turhaa.
Niin toivoimme, ja hetken jo uskoimmekin, että tällä kertaa tätä päivitystä ei tarvittaisi, että kaikki pennut selviäisivät hengissä. Mutta yksi elämä taas päättyi ennen kuin se pääsi kunnolla edes alkamaan.
Kajon ensimmäinen pentu syntyi keskiviikkona puoli yhdeksältä illalla. Kun tyypin pää putkahti esiin, katsoimme silmät pyöreinä kuinka iso se on. Kajon ponnistellessa saadaakseen pennun muiltakin osin tähän maailmaan selitimme sille, että se olisi hankalin pentu, todennäköisesti myös isoin, loppu tulisi olemaan helpompaa. Pentu pullahti lopulta ulos, se painoi 270 g ja sai nimekseen Hemmo.
Seuraava pentu ei sitten ollutkaan juuri sen helpompi. Kaunis siro poika, jota arvelimme ensin tytöksi, putkahti maailmaan. Tyyppi painoi peräti 303 g ("Anteeksi mitä, punnitsisitko sen uudestaan?") ja sai nimekseen Kaarle Suuri.
Kolmas poika syntyi vain puoli tuntia Kaarlen jälkeen. Risto sai nimensä Risto Räppääjän mukaan – pikkuveljeni luki kyseistä kirjaa pentuhuoneen ulkopuolella samalla kuunnellen vaivihkaa mitä pentulaatikon ääressä tapahtuu.
Kolmen veljeksen jälkeen Kajo keskittyi pentujen hoivaamiseen. Välillä tuli supistuksia ja vaikutti, että Kajo alkaisi synnyttää seuraavaa, mutta rouvan keskittyminen siirtyikin aina takaisin pentuihin. Kun oli kulunut kaksi tuntia, kokeilin tuntuisiko pentua synnytyskanavassa. Pieni tassunkärki osui sormenpäihin. Kajo laitettiinkin sitten rappuskävelykierrokselle, jonka jälkeen kokeiltiin uudelleen. Nyt sormiin osui ensin tassu... ja sitten kuonon kärki. Kaksi pentua tuntui yrittävän puskea maailmaan yhtä aikaa. Vihreää, istukan irtoamisesta merkkinä olevaa eritettä alkoi valua ulos.
Pennut olivat kuljetuslaatikossa ja tavarat kasassa muutamassa minuutissa. Matka eläinsairaalalle sujui yön rauhassa kiitollisen nopeasti (tuhannesti kiitoksia ihanalle Ullalle, että saimme auton lainaan tällaisten tilanteiden varalta <3). Perillä pääsimme heti sisään ja eläinlääkäri tunnusteli tilanteen. Kiitos ja ylistys, synnytyskanavassa tuntui enää pennun pää. Kajon supistukset olivat kuitenkin lakanneet, joten sille annettiin kalkkia ja oksitosiinia. Ultralla tarkastettiin vielä pentujen elävyys: löydettiin kahdet hyvät sykkeet. Olo helpottui jo paljon, Kajon tarvitsisi vain puskea tyypit ulos.
Supistuksia ei vain vieläkään kuulunut, joten Kajolle annettiin toinen annos oksitosiinia. Ei kulunu kauaakaan, kun kaksi viimeistä kakaraa saatiin pihalle. Vähän piti antaa vetoapua näiden kanssa, olivat niin isoja rötkäleitä, etteivät meinanneet millään mahtua lantio-ontelon läpi. Ensin syntyi hartaasti toivottu tyttö, Henni, ja viimeisenä vielä yksi poika, Eetu.
Loppu hyvin kaikki hyvin. Meillä oli viisi aivan ihanaa pentua, joiden emme uskoneet koskaan edes syntyvän. Kaiken huipuksi kaikki selvisivät synnytyksestä hengissä, ensimmäistä kertaa meidän kennelin historiassa. Pentuonni oli niin ihanaa ja autuasta, pennut niin isoja ja reippaita, että pystyi uskomaan, että kaikki menisi hyvin tästä eteenpäin.
Miksi meidän täytyi olla väärässä?
Ensimmäinen vuorokausi sujui todella hyvin, Kajo hoiti ja pennut keräsivät hienosti painoa. Toisen päivän iltapunnituksessa heräsi kuitenkin huoli: kaksi pentua oli menettänyt painoa suhteessa edelliseen punnitukseen. Risto oli reipas ja alkoi heti imeä kun sen tuuppasi hyvälle nisälle. Huoh, ehkä maitoa ei vaan ole tullut tarpeeksi.
Toinen laihtuja oli Kaarle. Pieni oli nukkumassa ja yritin herätellä sitä syömään. Kiemurtelu oli vähän vaisua pennun normaaliin protestointikäytökseen nähden, ja kun sen laittoi nisälle, se vain vähän tökki Kajon mahaa ja jäi siihen makaamaan. Kun nisän tuuppasi suoraan Kaarlen suuhun se korkeintaan otti siitä kiinni, muttei alkanut imeä. Ensimmäisenä mieleen tuli, että poika oli päässyt kuivumaan. Sitten huomio kiinnittyi pinkeään mahaan. Se ei käynyt järkeen, eihän muru ollut syönyt mitään vähään aikaan. Seuraava ajatus oli ummetus, ehkä Kajo oli unohtanut kakattaa sen. Aloin pyyhkiä pennun masua kostealla liinalla. Pissa tuli ja pentu piippasi hieman, kuten ne usein tekevät kakkaa punnatessaan. Mutta mitään ei tullut ulos. Tarkastelin peppua vähän tarkemmin ja syy huonolle voinnille löytyi. Kyyneleet alkoivat valua pitkin poskia heti kun huomasin, ettei tällä pienellä pojalla ollut peräaukkoa. Kummakos tuo, että masu on pinkeä ja ruoka ei maistu, jos ei ole ikinä saanut kakattua. Itkun ja kauhun seassa vain kysyin itseltäni uudestaan ja uudestaan miten en ollut huomannut asiaa aikaisemmin. Miten voi olla etten ollut huomannut tätä?
Vastaus eläisairaalan päivystyspuhelimessa oli selvä: pikkuinen olisi päästettävä kärsimyksistään mahdollisimman pian. Kaarle pakattiin pieneen pahvilaatikkoon villapaidan, lämpötyynyn ja kroonikkovaipan kanssa. Taksimatka eläinsairaalaan tuntui yhtä aikaa kestävän ikuisuuden ja menevän liian nopeasti. Anna tuli taholtaan myös sairaalalle ja pääsimme yhdessä samoin tein sisään.
Pienenpieni toivonkipinä eli, jos Kaarlen voisi vielä pelastaa. Juttutuokio eläinlääkärin kanssa johti kuitenkin nopeasti lopulliseen päätökseen. Ei olisi ollut oikein lähteä yrittämään kivuliaita toimenpiteitä, jotka tuskin olisivat pennun henkeä säästäneet. Nukutin itse rakkaan pienen Kaarlen ikiuneen.
Pentulaatikon ääreen palattuani kaikki vaikutti olevan kuin ennen, lukuunottamatta yhden murun puuttumista. Kajo ei pienen perään haikaillut, se ehkä tiesi mikä kohtalo sitä oli odottanut.
Kaarle Suuri 6.11-8.11.2013
Se että elämäsi oli lyhyt, ei lainkaan vähennä sitä surua, jonka tahtomatta jätit sydämiimme.
Kajon juoksut alkoivat yllättäen elokuun loppupuolella. Olimme kyllä koko ajan ajatelleet, että ne alkavat loppukesästä tai alkusyksystä, mutta ne pääsivät silti yllättämään. Onneksi urosta oli jo paljon mietitty. Emme tosin olleet olleet ajatuksinemme yhteydessä uroksen omistajiin... Kiitos siis luottamuksesta ja nopeatahtisesta asioiden järjestymisestä Riitta-Maijalle, Jutalle ja Satulle <3 Oli ilo ja kunnia saada Sakusta Kajon sulhanen!
Saku ja Jutta, TerriEri 2013
Juoksujen aikana ennen astutusta kävimme Kajon kanssa eläinlääkärissä tarkistuttamassa Kajon kohdun. Kohtu näytti ultraäänessä hyvältä, ei kystistä hyperplasiaa. Samalla ottettiin emätinviljelynäyte ja verinäyte progesteronitason määritystä varten. Viljelyssä kasvoi erityisesti Proteus-bakteereja. Niitä ja monia muitakin bakteereja on narttukoiran emättimessä normaalistikin, mutta koska teoriassa ne voivat aiheuttaa kohtutulehduksen tiineyden aikana, laitettiin Kajo 30 päivän ennaltaehkäisevälle antibioottikuurille. Normaalisti tällainen ei ole tarpeellista, mutta keskenmenohistorian takia tehtiin kaikki mahdollinen uuden keskenmenon ehkäisemiseksi. Lisäksi Kajo sai herpes-rokotteen reilu viikko astutuksen jälkeen.
Kolme viikkoa astutuksesta oli tiineyden varhaisultra. Jo useita päiviä ennen oli havaittavissa lievää vatsan pyöristymistä ja nisien kasvua. Ei siis tullut suurena yllätyksenä (mutta varmuus oli toki suuri helpotus), että masusta löytyi 4-5 alkiorakkulaa. Progesteronitaso tarkastettiin taas, ja se oli noussut hyvin.
21 vrk astutuksesta
Pikkuinen pömppö siellä jo oli
Viikkoa myöhemmin, eli neljännen viikon täytyttyä, oli seuraava ultra- ja progesteronikontrolli. Alkiot olivat kasvaneet hyvin ja niiltä löytyi kauniit sydämen sykkeet. Paitsi yhdeltä. Yksi alkioista oli kuollut pois ja imeytynyt takaisin emon verenkiertoon, jäljellä oli vain nesteen täyttämiä kalvorakenteita. Eläinlääkäri totesi, että kyseessä voi hyvin olla luonnollinen yksittäisen pennun alkiokuolema, mutta se saattaisi olla myös alkua koko pentueen menetykselle. Kajon edellinen tiineys meni kesken juurikin neljännen tiienysviikon jälkeen, joten kohtalo näytti meistä varmalta. Illalla surtiin jo valmiiksi pentujen todennäköiseltä vaikuttavan kuoleman vuoksi.
Kajon maha jatkoi kuitenkin kasvamistaan ja toivo syttyi taas, vaikka sitä vastaan yritti kuinka taistella. Viidennen viikon ultrassa kaikki näytti hyvältä, pennut olivat kasvaneet hurjasti ja kaikilta löytyi reippaasti sykkivät sydämet. Lukumääräarvioksi vakiintui viisi. Vaarallisin viikko oli ohi, pennut yhä hengissä, Kajo hyvässä voinnissa, progesteroni edelleen hyvällä tasolla. Olo rentoutui jo hieman.
5 vk eli 35 vkr
Masu pömpöttää jo selvästi
Kuudes viikko sujui rauhallisissa merkeissä. Jos keskenmeno olisi tullut samasta syystä kuin keväällä (mikä ikinä se syy olikin), niin se olisi jo jouduttu kohtaaman. Viikottaista seurantaa ei tarvinnu enää jatkaa, sillä pahimmat vaaranpaikat oli jo ohitettu ja tiineys vaikutti kovasti etenevän normaaliin malliin. Vielä ei kuitenkaan ihan pystynyt alkaa uskoa, että pentuja olisi oikeasti tulossa. Maha se vain jatkoi kasvamistaan...
6 vk ja 1 pvä eli 43 vrk
Seitsemännen viikon alussa maha oli jo niin pyöreä, etteivät pennut voisi sieltä enää mitenkään abortoitua pois ilman, että mitään huomattaisiin. Ultraan päädyttiin kuitenkin taas, ja kerta olikin ehkä kaikkein ihmeellisin. Pennut olivat jo ihan kuin minikokoisia koiria! Niiltä näkyi kuono, aivokammiot, selkäranka, kylkiluut, sisäelimet ja tietenkin reippaasti sykkivä sydän <3 Suurin ihmeen aihe oli kuitenkin se, että ne liikkuivat! Ihanat pienet pennunalut vilkuttelivat tassuillaan kuin sanoen "täällä me ollaan, ei huolta!". Tämän kokemuksen jälkeen kädet lepäsivätkin monta kertaa päivässä masun päällä odotellen ensimmäisiä tuntuvia potkuja. Ei kulunutkaan kuin muutama päivä kun ensimmäiset töytäisyt osuivat kämmeneen ja pienet sydänäänet tulivat selvästi kuuluviin stetoskoopilla.
Seitsemännen viikon loppua kohti lähenevä synnytys piti alkaa jo ottaa vakavasti. Kajon masu kasvoi sen verran vauhdikasta tahtia, että tuntui sopivalta pistää mammakoiran turkki äitiyskuosiin.
47 vrk eli n. 6,5 vk.
Siitä lähtien, kun pentujen elävyyden pystyi omin käsin ja korvin tarkistamaan minä hetkenä hyvänsä, tuli odotusajasta suunnilleen sellaista kuin sen kuuluisikin olla. Ei enää jatkuvaa ahditusta, huolta ja epätietoisuutta. Vain kevyt kosketus alati kasvavaan mahaan tai stetoskoopit korville niin sai todisteita elämän jatkumisesta. Vihdoinkin ihanaa, mukavan jännityksen maustamaa pentuodotusaikaa! Mieli jaksoi kuitenkin muistuttaa, että kaikki voisi edelleen mennä pieleen....
Kahdeksannen viikon loppupuoliskon masu kasvoi ihan hillitöntä tahtia.
53 vrk eli n. 7,5 vk
56 vrk eli 8 vk
Viimeisellä tiineysviikolla masu eli jo ihan omaa elämäänsä. Pennut riehuivat ja potkivat siihen malliin, että silmät on levennyt yhdellä sun toisella muutamaan otteeseen. Ensin ihmeteltiin perusjytän voimakkuutta:
Sitten kauhisteltiin kun potkut näkyvä Kajon kyljissä myös emokoiraparan seistessä:
Ja huipennuksena 60. päivän aamuna näkyi kun yksi tyyppi potki Kajon kylkiluuväleihin... Järjetöntä meininkiä suorastaan.
Masun kasvuvauhti ja hillitön koko (verrattuna Ronjan erittäin tiiviiksi pakattuihin äitimasuihin) aiheuttivat meissä useasti tahatonta hilpeyttä. Yllättävän ketterästi Kajo kuitenkin liikkui tiineyden loppuun asti, (käpy)lehmämäisestä olemuksestaan huolimatta.
59 vrk
59 vrk
59 vrk
61 vrk
61 vrk
Muutama tunti ennen synnytystä -
Kajon näkemys oikeaoppisesta pentulaatikon sisustuksesta
Lopulta odotus päättyi ja Kajo synnytti kolme poikaa 63. vuorokauden myöhäisillasta ja kalkki-oksitosiinitujauksen avustuksella tytön plus pojan 64. vuorokauden puolella alkuyöstä. Kaikki pennut ovat hirmuisen kokoisia rötkäleitä, ja Kajolla oli iso työ niiden maailmaan puskemisessa. Reipas ja urhea emokoira keskittyi uupumuksestaan huolimatta pennuista huolehtimiseen niin pitkään yöhön kuin silmät vaan jaksoivat pysyä auki.
Sairaalasta kotiutunut emo viiden uunituoreen lapsensa kanssa.
Kuuden ultran, viiden verinäytteen, antibioottikuurin, kahden herpesrokotteen ja reilun tuhannen euron jälkeen tässä ollaan vihdoin. Olisiko näitä kaikkia varotoimia tarvittu, tiedä häntä. Pääasia on, että Kajo sai viisi reipasta ja tervettä pentua <3 Saanemme siis ylpeinä esitellä kennel Tinwelindonin kolmannen pentueen, jota tähdittävät:
