sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Kuusi ja puoli viikkoa

Tadaa, virallinen viikkoispäivitys jälleen puolta viikkoa myöhässä! Kaiketi kuitenkin parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Natiaiset ovat jatkaneet kasvuaan kohisten ja ruokahalu on ollut sen mukaista. Pienet kupit tyhjenevät muutamassa hetkessä, kun hurjat lihansyöjät hyökkäävät valmiiksi murennetun saaliinsa kimppuun. Pennut ovat viime päivinä maistelleet muun muassa useaa erilaista nappulaa, cesaria, riistaseosta, grillattua kanaa, pinaattilettuja ja herneitä. Emon maito on edelleen tyyppien suosikkijälkkäri tai -alkupala, mutta Kajo ei enää ihan joka kerta päästä pirajoita maitobaarin ääreen. 

Pentujen ja Vardan väliset leikit ovat muuttuneet jo selvemmin painiksi. Aikansa vintiöiden puuhastelua sivusta seurattuaan myös Calcifer uskaltautui leikkimään natiaisten kanssa:



Kuuden viikon ja kahden päivän iässä napsukaiset saivat sirut niskaansa. Samalla eläinlääkäri teki virallisen pentutarkastuksen. Kaikki saivat maininnan liian kapeasta alaleuasta (joka on erittäin tavallista tämän ikäisillä), mutta muuten kakarat olivat moitteettomassa kunnossa. Pennuista otettiin myös verinäytteet kuparitoksikoosigeenitestiä varten.

Ja lopuksi nämä pentujen viikkoiskuvat, olkaa hyvät! Kuvissa pennut siis oikeasti jo kuusi ja puoliviikkoisia. Pennut on punnittu reilun kuuden viikon iässä, mutta paperi, johon mittaustulokset kirjattiin, on hukassa... Joka tapauksessa Risto ja Hemmo painoivat vähän päälle 2200 grammaa, Eetu päälle 2400 grammaa ja Iltan paino osui jonnekkin niiden väliin.


Hemmo




Risto




Ilta




Eetu




Näiden kuvien ja puheiden myötä kennel Tinwelindonin väki toivottaa kaikille iloista ja leppoisaa joulua!

perjantai 20. joulukuuta 2013

Paluu päivitystauolta

Tietokone toimii taas (kiitos Markus <3) ja blogia on nyt päivitetty ajan tasalle. Kannattaa siis selailla postauksia taakse päin, niitä on lisäilty sinne useita uusia ;)

Pennut ovat jo reilun kuuden viikon ikäisiä, eli hirmuisen isoja ja mahdottomia pikku riiviöitä. Tyypit hepuloivat laumoittain pitkin kämppää, silppuavat sanomalehtiä, vinguttavat vinkupossua, kiipeilevät kaikkialle minne suinkin pääsevät, juoksevat perässä ja purevat huosunpunttuja, roikkuvat lattiamopissa ja matkustavat sen päällä. Kajon hermot ovat kestäneet todella hyvin, ja vaikka pikkuriiviöiden suussa alkaa olla pennun täysi purukalusto, on se antanut niiden edelleen imeä. Muutaman viime päivän aikana Kajo on ensimmäisiä kertoja murissut tisseille pyrkiville pirajoille, mutta saattanut silti hetken kuluttua päästää ne syömään.

Huonojen säiden vuoksi pentujen ulkoilujen aloittaminen on jäänyt hieman myöhemmälle kuin oli tarkoitus. Tällä viikolla pupsit ovat kuitenkin päässeet vihdoin tutustumaan ulkomaailmaan. Märkä nurmikko ja tuuli eivät aluksi oikein olleet nappuloiden mieleen, mutta epämukavuusseikat unohtuivat kaikilta aika nopeasti. Tässä muutamia kuvia tämän päiväiseltä ulkoilureissulta:

Hemmo
Risto

Ilta
Eetu

Hemmo ja Risto


Lisää kuvia ulkoilureissuilta löytyy täältä.

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Ensimmäinen trimmi

Pennut pääsivät ensimmäiseen trimmaukseen viiden ja puolen viikon ikäisinä.

Tällaisia karvatuhveloita ne jo oli

Kaikkiaan trimmaus sujui oikein hienosti. Föönaus oli yleisen mielipiteen mukaan selvästi inhottavin vaihe, mutta trimmauskone ei aiheuttanut kenessäkään suurempia antipatioita. Esimerkiksi korvien ajelu sujui todella mukavasti pennun maatessa kerällä sylissä. Saksitöiden ajan Hemmo ja Ilta seisoivat kuin tatit, mutta Risto ja Eetu saivat pari lommoa turkkiinsa päättäväisten karkausyritysten ja pomppimisen vuoksi. Neljä kertaa puolentoista tunnin session jälkeen karvapallerot paljastuivat oikein sieviksi minibelingtoneiksi:


Hemmo 1870 g




Risto 1926 g




Ilta 1989 g




Eetu 2095 g




Kasvattajatätien saamattomuuden vuoksi nämä kuvat korvaavat samalla pentujen viisiviikkoiskuvat ;) Puntarissa pennut kävivät viiden viikon ja kahden päivän ikäisinä.


perjantai 13. joulukuuta 2013

Neliviikkoisposetukset

Neliviikkoisista pupsipupsilaisista otettiin viralliset viikkoiskuvat lopulta noin neljän ja puolen viikon ikäisinä. Tyypit pääsivät ensimmäistä kertaa posettamaan ihan seisaallaan ja hienosti se sujuikin!


Hemmo 




Risto




Ilta 




Eetu




Vaikka kokoa on tullut pikkuisille hirmusti lisää sitten edellisten viikkoiskuvien, ei Ronsu vaikuta olevan enää yhtään niin kauhistunut kuin ensimmäisellä kuvauskerralla :)

torstai 12. joulukuuta 2013

Täällä me ollaan

Viime viikon viikkoiskuvat uupuu vieläkin, eikä viisiviikkoisistakaan ole tullut päivitystä... Täällä me silti ollaan, päivittely vaan on ollut onnetonta. Syy siihen on rakas pieni piskimme Varda, joka puri tietokoneen sähköjohdon poikki :P Kuvia ja videoita on, mutta niitä ei saa koneelle.
Tässä kuitenkin nyt pienenä korvauksena hyvin huonolaatuinen video äiteensä kimppuun käyvistä pikkuriiviöistä. Toivottavasti sadaan kone taas pian toimimaan ja kunnon päivitykset takaisin kuvioihin :)


(Käytössä on nyt siis pikkuinen tabletti, joka ei ole ihan optimaalinen väline pentujen kuvaamiseen ja  ja blogipäivitysten tekoon...)

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Neljännen viikon kuulumiset

Näin sitä viikko taas hurahti. Pentujen vauhti kiihtyy kiihtymistään, ja välillä alkaa olla jo kova meno päällä. Täällä jo "tapetaan" hurjana sekä sanomalehtiä, talouspaperia että leluja. Leukoja käytetään voimalla ja kaikkea pitää saada maistella ja natustaa (erityisesti ihmisolentojen jalkoja). Pentuhuoneessa juostaan, hypitään ja pompitaan ihanan pentumaisen kömmähtelevään tapaan. Tassuilla huidotaan ja läpsitään kaveria ihan samalla lailla kuin äiteellänsäkin on tapana.







Vardakin on jo päässyt tutustumaan pentuhin. Aluksi Kajo vahti tarkkaan Vardan toimia pentujen läheisyydessä, mutta aika pian painui jo kauemmas tarkkailemaan ja lopulta nukkumaan. Vaikkakin Kajo on jo kerran intoutunut leikkimään itsekin pentujensa kanssa, on se varmaan vaan tyytyväinen kun Kirppu viihdyttää pupeloita.





Suurimman osan ajasta Varda joutuu silti viettämään vielä portin takana. Pikkuneidin mielestä pentujen leikittäminen on niin kivaa, ettei se muuten antaisi tyyppien varmaan edes nukkua.




Tänään emme suoraan sanottuna jaksaneet ottaa pennuista virallisia viikkoiskuvia. Niiden näpsiminen lykkääntyy siis valitettavasti parilla päivällä. Tässä kuitenkin vähän rennommat kuvat neliviikkoisista:


Hemmo 1489 g



Risto 1474 g



Ilta aka Henni 1600 g



Eetu 1652 g



Meidän rakkaat pienet höpönassut <3