maanantai 5. toukokuuta 2014

Kuvia Tampereen näyttelystä

Katja ja Lenni kehässä

Upea pari <3

Varda arvosteltavana

Paras narttu -kehä

ROP Nachtwolken Small Town Boy
VSP Tinwelindon Varda

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Koiramainen viikonloppu Tampereella

Tinwelä muutti kahdeksi päiväksi Tampereelle Lennin (Tinwelindon Elendil) luokse. Matkan taka-ajatuksena oli Tampereen kansainvälinen näyttely, johon oli ilmoitettu Lennin lisäksi Varda. Mukana reissussa olivat myös Ronja, Eemeli ja Ilta.

Varda, Ilta, Eemeli, Ronja ja Lenni

Lauantaina käytiin ensin rälläämässä koirien kanssa maalaismaisemissa. Kun enimmät energiat oli purettu, oli Lennin näyttelykunnostuksen aika. Katja oli säästänyt Lennin turkkia oikein kiitettävästi ja mies saatiin komeaan kuntoon muutaman tunnin aherruksen jälkeen.

Lenni the Karvakasa vauhdissa

Lenni the Näyttelykoira

Sunnuntaiaamuna oli aikainen herätys ja näyttelypaikalle suuntasimme kymmeneksi. Muutama jännitysmomentti saatiin aamun aikana aikaiseksi kun eräs nyrjäytti nilkkansa aamulenkillä ja saman erään henkilön omistama pieni koiraneito sotki takajalkojen karvat kakkaan näyttelyhallin pihalla... Turkki saatiin onneksi puhtaaksi ja jalkakin toimi juuri tarpeeksi, että päivä saatiin jatkumaan suunnitelmien mukaan.

Bedlingtonien kehä oli heti aamun esnimmäinen. Lenni sai kunnian aloittaa näyttelypäivän astumalla ensimmäisenä kehään. Katja esitti Lennin todella hienosti ja koirakin oli selvästi kehittynyt sitten viime TerriErin. Tuloksena silti tällä kertaa EH seuraavanlaisella arvostelulla (tuomarina Carlos Saevich, Argentina):

EH, AVK1
"Very good type. Long and lean head. Dark eyes. I'd prefer cleaner ears. Topline and tailcarriage should be better. Front a bit narrow. Good coat. Tailcarriage should be better."

Letkeän Lennin letkeä häntä ei siis tehnyt tällä kertaa vaikutusta ;)


Lennin lisäksi näyttelyyn osallistui vain yksi toinen uros, jonka jälkeen Varda pääsi esiintymään. Ja nätisti tyttö esiintyikin, liikkui sievästi ja seisoikin kiltisti, vaikka näyttelyseisominen on sen mielestä vähän ällöä. Varda sai hienosti heti ensimmäisestä näyttelystään Erinomaisen ja SA:n. Jo tämä aiheutti leveitä virnistyksiä ja tukahdettuja innostuspomppuja kasvattajatädeissä. Kun Varda sitten PN-kehässä vielä meni ja päihitti kaikki muut nartut, aiheutti se aluksi pientä epäuskoa. Erään piti ihan kysyä tuomarilta varmistus, että tarkoittiko hän todella, että tämä koira sijoittui ensimmäiseksi. Viimeisen kehäpyörähdyksen päätteesi Varda kruunattiin VSP:ksi. Tässä meidän pikkumissin arvostelu:

ERI, JUK1, SA, PN1, VSP, SERT
"Excellent type and size. Very good head, dark pigment. Excellent topline. Excellent hindquarters and tail. Movement could be better. Good coattexture. Shows well."



Ja tosiaan, ensimmäinen sertikin tuosta suorituksesta napsahti palkinnoksi Vardalle :)

Rodun parhaan julistamisen jälkeen tuomari jäi vielä hetkeksi juttelemaan. Selitti, että Vardan (etu)liike on vähän löysä/epäkypsä, mikä oleellisin syy, miksi oli Vsp. Kehui vielä erikseen Vardan väriä ja kokoa, että tällaisia bedlingtonien kuuluu olla <3

Nopeatempoisen, mutta mukavan näyttely-aamupäivän jälkeen levättiin hetki, jonka jälkeen koirat pääsivät taas nauttimaan ulkoilusta. Nilkkansa satuttanut jäi sohvalle torkkumaan ja laiskottelemaan.


Eemeli

Ilta pieni rimpula

Lenni ja Varda - puolisisarukset, meidän suurikokoisin ja piskuisin kasvattimme ;)

Valtavat kiitokset Katjalle, Mikolle ja Niilolle vieraanvaraisuudesta. Oli ihana viikonloppu <3 Lopuksi vielä Suuret Onnittelut rakkaalle Ronjalle, joka täytti 7 vuotta lauantaina!