maanantai 23. lokakuuta 2017

Papun matka Hollantiin ja uuden elämän alku

Papun ihka ensimmäinen astutusmatka suuntasi kunnianhimoisesti Alankomaiden Goudaan asti. Sulhaseksi oli valittu Iso-Britannialaissyntyinen Ramsey, Burmington Cotswold Dream. 

Papu ja Ramsey
Kiinnostus Ramseyta kohtaan heräsi jo muutama vuosi sitten, emänsä Ashan, Gnejnabay Just Asha at Burmington, kautta. Ashan sukutaulusta löytyy käyttölinjaisia bedlingtoneja ja sen turkin väri ja laatu herätti huomiota bedlingtonfoorumeilla joitakin vuosia sitten. 

Ramsey. Kuva lainattu omistajan facebook-sivulta.

Asha. Kuva lainattu sivulta Hondenpage.com

Matka Hollantiin taittui lentäen Helsingistä Amsterdamiin. Tästä eteenpäin matka olikin tähänastisiin muihin koirareissuihin nähden selvästi helpompi, sillä Ramseyn omistaja tuli ystävällisesti noutamaan meidät autolla lentokentältä asti. Reissu kesti kaikkiaan reilu kaksi vuorokautta ja ne kuluivat suurimmalti osin Ramseyn luona kyläillessä. Kun tuli aika lähteä takaisin lentokentälle sain eteiseen seurakseni innokkaasti mukaan tahtovan Ramseyn, Papu olisi mielellään jäänyt kyläilemään pitemmäksikin aikaa :D Thank you Jacco and Hanneke once again for your help and generous hospitality during our visit <3

Ramsey ja Papu. Lopulta herrasmies luovutti lelun ;)


Ramsey paljastui päivien aikana oikein seuralliseksi ja lempeäksi bedlingtonherraksi. Turkin väri oli kuulemma vierailumme aikaan keskimääräiseen nähden selvästi vaaleampi, mutta silti maksanruskea pigmentti oli syvempi ja runsaampi kuin Suomessa tavattavilla bedlingtoneilla yleensä. Karvanlaatu oli myös käsituntumalta erittäin hyvä, mutta turkki ei silti ollut mielestäni liian harvaa. Joissain kuvissa Ramsey on näyttänyt hyvin pieneltä ja hintelältä, mutta todellisuudessa kyseessä oli kuitenkin selvä uros riittävällä säkäkorkeudella ja massalla. Liikkuminen Ramseyllä oli kevyttä ja vaivatonta, liikkeessä etu-v säilyi hyvin ja takana oli puolestaan sopivasti tilaa takajalkojen välissä. Vaikka olimme innoissamme yhdistelmästä jo etukäteen, voimistui tuo tunne huomattavasti lisää vierailun aikana, niin mukava ja sievä herra oli kyseessä.





Reissusta on nyt kolme viikkoa ja Papu todettiin iloksemme tiineeksi, ultraäänitutkimuksessa havaittiin viisi pienenpientä alkiota. Papu on sijoituskoira ja asuu tiineyden ajan sijoituskodissaan Helsingissä, joten lähtökohtaisesti ultrailuja ei Papun kanssa tulla enempää tekemään. Papun haltijat lupasivat kuitenkin ottaa masukuvia meidän kaikkien iloksi, joten niitä tullaan toivon mukaan kuulumisien kera päivittämään tänne viikottain.  Tämän päivityksen lopuksi tässä sarjassaan ensimmäinen Papun masukuva. Vatsa on vielä aika lailla normaaleissa mitoissaan, mutta tuntuma on tavanomaiseen nähden selvästi pinkeämpi ja nisät ovat myös korostuneet.


Seuraavat viikot näyttävät miten tuo tuosta paisuu. Kovasti toivomme ja odotamme että tämän tiineyden kanssa menisi kaikki hyvin.

1 kommentti: