Pennut yhdeksän viikkoa - valmiina maailmaan

Äkkiä se yhdeksän viikkoa hujahti. Iltapäivällä oli vielä koko jengi koossa, mutta nyt on jo ensimmäinen matkalla kohti uutta kotia. Muut pojat lähtevät lauantaina ja me jäämme tänne viettämään hieman rauhallisempaa elämää Vardan, Jameksen ja, jonkin aikaa, myös tyllerön kanssa. Olo on haikea, mutta jälleen mieltä piristää tieto siitä, että naperoilla on hyvät ja rakastavat uudet kodit.

Tällä viikolla pennut trimmattiin toisen kerran ja ulkoilua on taas harrastettu kolmesti päivässä. Muuten meno on ollut hyvin rutinoitua, sillä sairastapauksien aiheuttamat työkiireet ovat syöneet toivottua enemmän pentujen kanssa puuhasteluun käytettävää aikaa. Pennut ovat toisaalta sitten sitäkin enemmän keksineet omaa tekemistä mm. erinäisten tavaroiden yms tuhoamisyritykset ovat lisääntyneet päivä päivältä ja ulkona juostaan tilaisuuden tullen karkuun niin lujaa kuin pienillä tassuilla pääsee. Täystuho ei ole onneksi vielä kohdannut muita kuin tukkua sanomalehtiä (vanha juttu joo), lukuisia leluja, erään liian mukavasti hollilla olleen sanakirjan viimeisiä sivuja ja yhtä sohvatyynyä. Tyynystä suolistettua vanua löytyy lattioilta yhä edelleen näin parin päivän jälkeenkin.

Tässä tarjolla nyt viimeiset viikkoiskuvat meidän pikku vintiöistä. Hienoja koiranalkuja niistä parin kuukauden takaisista pikku myyristä kasvoi, toivottavasti saadaan seurata läheltä näiden tyyppien kehitystä jatkossakin. Lisää kuvia on jälleen näkyvillä fabokansion puolella.

Tinwelindon Dazbog
Ahti
2780g

Tinwelindon Belbog
Antero
3200g

Tinwelindon Perun
Ukko
2200g

Tinwelindon Svarog
Ilmarinen
2690g

Tinwelindon Ziva
Aino
2095g

Tinwelindon Radegast
Tuuri
2320g

Ja vielä viimeiset yhteispotretit koko sakista, kuvat otettu vain noin tuntia ennen kuin Ilmarinen lähti matkalle kohta uutta kotiaan. Toivottavasti yhteiskuva ei jäänyt viimeiseksi, vaan saisimme vielä joskus koko pentueen yhteen kokoon.

Kiitos kaikille blogia ja tämän pentueen elämää seuranneille. Me kiitämme ja kumarramme tältä erää säännöllisten päivitysten osalta, mutta toivon mukaan saamme kirjoitella uutisia ja laittaa kuvia näistä kakaroista vielä lukuisia kertoja jatkossakin :)

Kahdeksan viikkoiset kiljukaulat

Tämän viikon merkittävin muutos näin ihmisolentojen kannalta on, että pennut ovat alkaneet todella käyttää ääntään. Kun kakaralauma innostuu, on meteli niin kova, ettei samassa huoneessa pysty keskustelemaan kenenkään kanssa huutamatta, saati puhua puhelimessa. Pennut menevät tyypillisesti jonkin esineen tai asian kahdelle puolelle ja huutavat toisilleen sen yli niin kovaa kuin keuhkoista lähtee. Tämä esine tai asia voi olla muun muassa tuolinjalkojen välinen pinna, koiranpedin reuna, pöydän alta esiin raahattu muovilaatikko tai jokin ruumiinosa, kuten pöydän ääressä istuvan kaksijalkaisen jalkaterä. Muuten ei mitään erityisiä uusia juttuja ole keksitty, vauhtia on vaan taas muutama aste lisää, siivousapua tarjotaan entistäkin tarmokkaammin ja pentujen joukossa kävelemisestä on tullut hyvin haastavaa, kun nyt ne mokomat juoksevat myös edelle, jolloin kaksijalkaiselle käy helposti isompi tai pienempi kompastus.

Kuten edellisessä postauksessa kävi ilmi, pennuille viikon suurin tapahtuma oli kuitenkin varmasti kaksipäiväinen Helsingin reissu. Vaikkeivät ne kyllä tuntuneet moisesta juuri hätkähtävän, autossa nukuttiin kaikki matkat ja määränpäässä oltiin ensi hetkistä kuin kotonaan. Mukavan reippaita napsukoita nämä siis tuntuvat kaikin puolin olevan.

Retkeily jatkui vielä alkuviikosta kun pennut pääsivät eläinlääkäriin pentutarkastusta varten. Pennut ottivat vastaanotonkin heti omakseen, tapasivat uusia ihmisiä, suomenpystykorvan, sekä pentueellisen 1,5vk nuorempia cavalier kingcharlesinspanieleita. Ärrierit olivat onneksi tässä kohtaa jo aika väsyneitä, joten meno pysyi hiukka pienempien kavereiden kanssa rauhallisena. Tässä muutama kännykameraotos pentueiden kohtaamisesta:

Ja sitten vielä tuttuun tapaan tämänpäiväiset viikkoiskuvat. Tällä kertaa kuvaussessio piti toteuttaa ihan yhden käsiparin voimin, mutta pupeloiset taitavat olla prosessiin jo niin tottuneita, että näppärästi se sujui näinkin. Yllättävän onnistuneet seisotuskuvat ovat nekin jälleen nähtävissä pentujen facebook-kuvakansiossa. Ryhmäkuvaa ei kuitenkaan käytännössä ole mahdollista yksinään järkätä, joten se jäi tältä viikolta väliin. Tässä joka tapauksessa meidän kahdeksanviikkoiset kakaraisemme, olkaa hyvät:

Ahti 2410g

Antero 2840g

Ukko 1950 g

Ilmarinen 2380g

Aino 1890g

Tuuri 2060g

Meinaa jo pieni haikeus varkain hiipiä mieleen, kun viikon kuluttua pitäisi ensimmäinen päästää jo maailmalle. Mutta on tässä onneksi vielä päiviä jäljellä!

Seikkailu Suuressa Kaupungissa

Tänään oli pennuilla jännittävä päivä. Ei riittänyt, että lauantaina autoiltiin Helsinkiin ja Papu-emo muutti takaisin omaan kotiinsa, vaan sunnuntaina kävimme pentujen kanssa tutustumassa kaupungin vilskeeseen. Tosin pennut ottivat itselleen ominaisesti niin emon häviämisen kuin uudet kulkuneuvot, ison kauppakeskuksen ja lukemattomat vieraat ihmisetkin vastaan uteliaalla reippaudella ja – niin no, täysin odotetusti – melkoisella itsepäisyydellä.

Reitti kulki bussin ja metron kuljettamina Itikseen, ja maailmaa ihmeteltiin omien ihmiskuskien syleistä. Kaikki kuusi tutkivat uusia maisemia uteliaina, eikä jännittämistä ollut havaittavissa. Välillä rauhallisessa kohtaa käväistiin lattialla koittamassa, miltä kaupungin kivilattiat tuntuvat tassujen alla. Aika samalta.
Retken päämääränä oli lemmikkieläinliike, jossa viihdyttiin ja seikkailtiin pidempi aika. Pennut saivat viipottaa hihnoissaan hyllyjen väleissä, tavata asiakkaita ja nuuhkia kaikkia tosi jänniä hajuja. Ukon tassut veivät erehtymättömästi kissanruokahyllylle. :D

Samalla reissulla saatiin kaulaan ensimmäistä kertaa hihnat, jotka olivat yhtä aikaa tosi kivoja leluja, joista veljeä voi kuljettaa ympäriinsä, ja toisaalta aika ärsyttäviä kapistuksia, jotka seurasivat perässä kaikkialle. Varsinkin Ilmarisella oli hihnasta aika voimakkaita mielipiteitä.

Meen tonne, jännä haju. 

Mutta kun mussa on joku ärsyttävä piuha!

Piuha ei irtoa vetämällä. Tätä täytyy pohtia.

Ehkä se saisi puremalla poikki?

Enimmäkseen pennut kulkivat hihnoissaan kuitenkin todella mallikkaasti, myös Ilmarinen. On hauska huomata, miten pennut kulkevat yhtenä laumana ja ihmisten kanssa, vaikka ympärillä tapahtuisi jänniä juttuja. Tosin kun eteneminen pysähtyi, alkoivat tyypit matkata määrätietoisesti omia reittejään, ja me ihmiset pääasiassa koitimme pysyä perässä.

Pennut pääsivät koittamaan myös pehmeää pesää, jossa Ukkoa ei olisi huvittanut kököttää yhtään. Tuuria taas alkoi tässä kohtaa jo seikkailu vähän väsyttää. Lopulta kävikin niin, että kun seikkailunhaluisimmat lähtivät viipottamaan kohti uutta ja jännittävää, jäivät Tuuri ja Ahti pesän lämpöön pitämään pientä lepotaukoa.

Antero, Ukko, Tuuri, Ilmarinen, Ahti ja Aino

Ihan hirveästi eivät uudet paikat pikkutyyppejä jännittäneet!

Metromatkalla kohti kotia alkoi jo kaikkien silmät lurpata, vaikka varsinkin Antero, tuo suuri löytöretkeilijä, koitti viimeiseen asti imeä itseensä Suuren Kaupungin tunnelmaa.

Ukko ja Ilmarinen näyttävät mallia metrossa matkustamisesta

Tässähän voisi vaikka nukahtaa vähän...

Ei näistä retkeilijöistä voi muuta sanoa, kuin että uskomattoman reippaita ja toimintakykyisiä ovat kaikissa tilanteissa. Ja kilttejä. Mitä nyt Ukko kävi komentamaan kaksi kertaa itseään isompaa kaksitoistaviikkoista shiba inun pentua. Kun ei se ymmärtänyt tulla leikkimään, kurkisteli vain omistajansa takaa, kun terrierilauma olisi halunnut tutustua.

Tervetuloa maailma ja kaikki uusi – me ei malteta odottaa! <3

Seitsenviikkoiset sähikäiset

Päivät ne vaan vilahtelevat kiitäen ohi ja pennut kasvavat sitä mukaa. Viikko on kulunut pääasiallisesti liekkien, riehuen, sisarusten kanssa tapellen, aikuisia koiria haastaen, sanomalehtiä silputen, housunpunteissa ja sukankärjissä roikkuen, natustellen, pureskellen, kaikkea mahdollista maistellen ja kodintekstiileissä porukalla roikkuen. Eli oikein railakasta pentuelämään viettäen.

Sisäsiisteysjuttuja ehdittiin jo muutaman päivän ajan harjoitella aktiivisiemmin, tarkoittaen ulkoilua aina ruokailun jälkeen. Homma toimi ensalkuun todella hienosti, pennut lakosivat vain keskimäärin kahden-kolmen metrin säteelle ja tarpeet tuli tehtyä erittäin mallikkaasti. Ilmeisesti itsevarmuuden kasvaessa etääntymissäde lähti kuitenkin kasvamaan kovaa vauhtia, ja ajatus kuuden pennun perässä pilkkopimeällä maaseudulla yksin juoksemisesta johti pienen aitausrakennelman tekoon näitä pissatus-kakatus -pihakäyntejä varten. Pennuthan eivät tästä pitäneet, ja tarpeiden teon sijaan päätavoitteeksi niille muodostui aitauksesta pakeneminen. Nyt kun sää vielä kylmeni reippaasti ja ulkolureissujen idea hukkui kokonaan palelun ja karkaamisyritysten sekaan, päätimme, että jatkamme sisäsiisteysjuttuja toistaiseksi taas sanomalehtien varassa. Ulkona on silti käyty edes kerran päivässä palelemassa ja lumessa pyörimässä ja pennut ovat oppineetkin hyvin taitaviksi kiipeämään kuistin rappuset ylös ja juoksemaan takaisin sisälle kylmää pakoon.


Ulkolun lisäksi viikon aikana on kovasti harjoiteltu karstattavana olemista ja korvakarvojen nyppimistä. Pennuille on myös pitänyt alkaa antaa palautetta liiallisesta tai liian kovasta puremisesta ja välillä ne ovat saaneet jo kovia ihmisapinakarjaisuja osakseen kun leikit ovat kiihtyneet liian vakavan oloisiksi sisarustappeluiksi. Pienistä terrierinaluista on siis selvästi kyse, tulta ja tappuraa löytyy jokaisesta, vaikkkin toisille sitä on suotu eenemmän ja toisille vähän vähemmän.

Tässä jälleen viikkoiskuvat meidän pikku pirajoista, tällä kertaa suuri kiitos Assille avustamisesta! Seisotuskuvat ovat nähtävillä jälleen pentujen facebook-kuvakansiossa.

Ahti 2000g

Antero 2470g

Ukko 1660g

Ilmarinen 2020g

Aino 1560g

Tuuri 1738g

Ja taasen myös koko poppoo :) Eli vasemmalta oikealle Tuuri, Antero, Ukko, Aino, Ilmarinen ja Ahti.

Jatkoa seuraa taas ensi viikolla!

Kajo, Cuenta's Elysia 11.2.2009 – 11.1.2018

Kajo päästettiin tänään paremmille metsästysmaille. Kajolla on ollut pitkäaikaisia takaosan kipuoireita, joihin kipulääkkeet eivät tuntuneet enää auttavan. Tätä päivää osattiin siis odottaa, mutta silti se tuli aivan liian pian. Hyvää matkaa rakas Kajo, sinua kaivataan jo <3