lauantai 29. joulukuuta 2018

Papun tiineys viisi ja puoli viikkoa

Neljännen viikon masupäivitys skipattiin joulurauhan nimissä, mutta tässä nyt kuvakoostetta kahden viikon edestä ;) Papun masu on lähteny kasvamaan mukavasti, kuten näistä voi päätellä:


Papun masu neljä ja puoli viikkoa (33vrk ovulaatiosta):



 Ja tämänpäiväiset kuvat eli reilu viisi ja puoli viikkoa (39vrk ovulaatiosta):



Ei tuo tunnu kooltaan juuri viimevuotiselle mahalle häviävän! Saa nähdä onko siellä ehkä sittenkin enemmän asukkeja kuin vain kolmesta neljään. Uutta päivitystä luvassa jälleen viikon kuluttua!

lauantai 15. joulukuuta 2018

Pentuja tulossa!

Papu (Champagne Heady Slovansky Perun) on astutettu kasvatillamme Mandoksella (Tinwelindon Mandos) reilu kolme viikkoa takaperin ja tänään saimme iloksemme ultrata Papun tiineeksi. Ultrassa havaittiin kolmesta neljään alkiota. Pentujen odotetaan syntyvän viikolla 4.

Papu on tuontikoira tsekeistä ja sen sukutaulu koostuu pääasiallisesti harvinaisista linjoista. Papu sai ensimmäisen pentueensa marraskuussa 2017 ja nyt reilun vuoden ikäisiin kakaroihin olemme enemmän kuin tyytyväisiä, sekä luonteensa että ulkomuotonsa puolesta. Papu on jättänyt pentuhinsa erityisesti reipasta, avointa ja iloista luonnetta. Ulkomuodollisesti Papu on periyttänyt selvästi enemmän vahvuuksiaan kuin heikkouksiaan. Papu lisäksi kantoi, synnytti, imetti ja hoiti pentueensa esimerkillisesti ja on edelleen pysynyt hyvin terveenä. Täten oli selvä asia, että haluamme Papulle myös toisen pentueen.

Papu kesällä 2017

Sulhasen haku rajattiin tällä kertaa kotimaahan ja vaihtoehtojen pyörittelyn jälkeen urokseksi valikoitu oma kasvattimme Mandos (Tinwelindon Mandos). On ollut jo pitkään selvää, että haluaisimme käyttää Mandosta jalostukseen, ja nyt tuntui että se odotettu oikea hetki ja oikea narttu sattuivat kohdalle.

Mandos kesällä 2017

Mandos on kooltaan ja rotutyypiltään varsin lähellä Ramseytä, joka on Papun ensimmäisten pentujen isä. Kuten Ramseyn, myös Mandoksen ulkomuodolliset vahvuudet ja heikkoudet menevät aika sopivasti ristiin Papun kanssa. Mandoksella on Papuun nähden mm. voimakas ja iso pää, tilava etuosa, syvä rintakehä, suorat etu- ja takaliikkeet, pitemmät raajat sekä neliömäisemmät mittasuhteet.  Koska kyseessä on jälleen lähes täysi ulkosiitos, tulee pentue todennäköisesti olemaan ulkomuodollisesti varsin monimuotoinen.


Mandos Salon kr näyttelyssä 2015
Luonteeltaan Mandos muistuttaa hyvin paljon siskoansa Vardaa. Mandos on vilkas, tekemiseen nopeasti syttyvä koira, joka on, tilanteesta riippuen, toisaalta pehmeä ja toisaalta temperamenttinen. Kun mitään ei tapahdu, Mandos ottaa asiat iisisti, mutta kun tilanne on päällä, Mandos on siinä täysillä mukana. Koska tässä yhdistelmässä molempien vanhempien perusluonne on varsin sähäkkä, on pennuista odotettavissa erityisen toimeliaita ja reippaita. Toki vain aika näyttää pitävätkö nämä ennustuksemme paikkaansa.

kuva: Jari Juntunen

Kuva: Jari Juntunen
Nyt sitä sitten taas odotellaan viikko viikolta lähestyvää h-hetkeä. Masupäivityksiä on toivottavasti luvassa tuttuun tapaan viikottain, ellei tulevat joulun kiiret ynnä muut vuodenvaihteen menot harhauta meitä kameroiden ja tietokoneiden ääreltä ;)


Kuva: Jari Juntunen

keskiviikko 12. joulukuuta 2018

Syksyn kuulumiskooste

Nyt olisi aika taas ottaa itsestään niskapersotetta ja astua takaisin "ihmisten ilmoille". Blogin päivitys ja oikeastaan kaikki innostus kasvatustyöhön ja sen oheistoimintoihin lopahti tyystin viimeisimmän päivityksen jälkeen, kun selvisi, hyvin tiivistetysti ilmaistuna, että Myy (aka Tellu Vardantytär) on vakavasti sairas ja elinajanodote on lyhyt. Asian ollessa jo itsessään raskas ja traaginen, seurasi tätä vielä Vardan poisjättäminen jalostuskäytöstä ja siten meidän alkuperäisen narttulinjan sammuminen. Nämä asiat kaikkinensa olivat kova isku meidän kasvatustyölle ja omalle henkiselle jaksamiselle, ja tilanteesta oli helpoin selvitä ottamalla väliaikainen evvk-asenne kaikkea koiranjalostukseen liittyvää kohtaan. Harrastuksena (jos tätä nyt voi harrastukseksi kutsua) tämä on kuitenkin luonteeltaan vahvasti aikaan sidottua, ja jottei kaikki valuisi hukkaan, on sitä pikkuhiljaa pakko kerätä itsensä taas kasaan, nostaa leuka ylös ja siirtää katse eteenpäin. Seuraava pentue on toivottavasti jo aluillaan, ja lisäksi toiveissa on ensi vuonna saada meille uusi ulkomaantuonti yhdistelmästä, jota olemme odottaneet jo pitkään.

Otetaan kuitenkin vielä pieni katsastus päivitystauon (iloisempiin) tapahtumiin!

Koiranäyttelyrintamalla on debytoitu ja leivottu muutama uusi valio. Uutena Suomen muotovaliona juhlittiin Saksan tuontiamme Valttia (Blue Hunter Orlando), joka nappasi kolmannen sertinsä Helsingin kansallisessa koiranäyttelyssä.

FI MVA Blue Hunter Orlando

Nooa (T. Svarog) korkkasi näyttelyt osallistumalla pentuluokkaan TerriErissä ansaiten hienosti kunniapalkinnon.

Tinwelindon Svarog

Myöhemmin syksyllä sisaruksista Napu (T. Ziva) ja Jedi (T. Perun) debytoivat junioriluokassa Tarton kansainvälisissä näyttelyissä ja Jedi kävi vielä seuraavana viikonloppuna nappaamassa ensimmäisen suomalaisen ja pohjoismaisen sertinsä Jyväskylän Nord-näyttelyssä. Tarton reissussa olivat mukana myös Risto (T. Alagos) ja Valtti, joista tuli Viron valioita, sekä Varda, joka jäi tällä kertaa ilman tuloksia.


Tinwelindon Perun
3.11. Jun-sert, pu2
4.11. eri
Tinwelindon Ziva
3.11. Jun-sert, pn2
4.11. eh
Tinwelindon Alagos
3.11. Sert, vsp, EE MVA
Tinwelindon Varda
3.11. Eri
4.11. Eri

Papun pennut täyttivät yhden vuoden marraskuun lopussa, ja Vardan lapsoset puoli vuotta joulukuun alussa. Kaikilla on tietojemme mukaan sujunut hyvin, ja kaikki ovat kasvaneet kovasti.

Cosmos (T. Radegast) 1v
Kuva: Pia Björkell

Edison (T. Dazbog) 1v
Kuva: Marjo Alexandrova

Sulo (T. Belbog) 10kk
Kuva: Ida Helander-Tommila

Rilo (T. Tilion) 5kk
Kuva: Marjut Ikonen

Manu (T. Silmaril) 6kk
Kuva: Ida Siik


Pikku-Myy (T. Arien) 6kk

Jos suurempi blogin päivittely jää joulun ja uudenvuoden hulinoissa, niin haluamme jo tässä kohtaa kiittää suuresti uusia ja vanhoja kasvattiemme omistajia tästä vuodesta! Erityisesti kun näitä muita murheita on tällä koirankasvatusrintamalla ollut turhan paljon, korostuu kiitollisuus siitä, että meidän kaikilla maailmalle ja elämään päässeillä kasvateilla on ihanat ja huolehtivat kodit. Kiitos teille kaikille, ilman teitä meillä tuskin olisi ollut enää uskoa tai voimaa jatkaa kasvatustyötämme. Rauhaisaa joulunaikaa ja ihanaa uutta vuotta meidän koko Tinwelän väelle sekä kaikille meidän toimintaa ja blogia seuraaville tahoille!