tiistai 17. maaliskuuta 2026

Odotamme pentuja!

Tiuhtin pitkään haaveiltu pentue on viimein toteutumassa, hurraa! Tiuhti on todettu tiineeksi ja ultralla löysimme masusta neljä pikkuruista ja hurjaa vauhtia sykkivää sydäntä.
Astutuksesta on tänään tasan neljä viikkoa, joten on aika aloittaa kasvavan masun seuraaminen. 💖
Pentujen isä on hurmaava ja komea Vincent, joka on samanlainen kainaloinen kuin Tiuhtikin. Pennuista tulee siis mitä luultavimmin ihmisen seuraan tiiviisti hakeutuvia syliotuksia.
Tiuhtin masun muoto on alkanut hiljalleen muuttua. Se on nyt selvästi leveämpi, vaikka koko ei vielä olekaan suurentunut. Myös nisistä näkee selvästi, että jotain merkittävää on tapahtumassa.


Elämän alku
Elämän alku

Olin varsin varma Tiuhtin tiineydestä jo ennen ultraa. Tiuhti on bedlingontyttöjen tapaan varsin tarkka linjoistaan ja tämä näkyy huonona ruokahaluna etenkin aamuisin. Nyt syöminen on ollut vielä valikoivampaa.

Toisaalta viime päivinä pikkutyyppi on alkanut ilmestyä keittiöön hyvin vaativan näköisenä ja silloin ruokaa on syöty koko päivän edestä.
Samaan aikaan Tiuhti oli aluksi todella vetäytyvä ja hävisi työpöydän alle omaan pesäluolaansa, kunnes vajaa viikko sitten pesiytyikin syliin ja muuttui todella hellyydenkipeäksi.
Mitä näitä poikasiaan odottavien äitien ailahteluja nyt olikaan. 😄

Tästä lähtien päivitän Tiuhtin ja myöhemmin pentusten kuulumisia noin viikon välein, todennäköisimmin tiistaisin. Tervetuloa seuraksi pentuseikkailulle!


Saisinko paijauksia, kiitos?


Pikkuruinen masu