Vardan pentujen ensimmäiset kolme viikkoa

Näin ensialkuun pahoittelut päivitystauosta blogia innokkaasti seuraaville. Pentujen elämän kaksi ensimmäistä viikkoa olivat tämänastisen kasvatushistoriamme pisimmät ja raskaimmat viikot, eikä blogin päivitykseen ole yksinkertaisesti ollut jaksamista eikä intoa. Nyt tilanne vaikuttaa vihdoin asettuneen (kop kop) ja lienee aika siirtää ensimäisiä viikkoja varjostaneet murheet hiljalleen sivuun.

Hyvin pian Minin menetyksen jälkeen myös Tellun vointi lähti alamäkeen. Jollei Minin tapausta, ja sen tuomia arvokkaita oppeja pikkupennun sairastumisesta ja hoidosta olisi ollut, tuskin olisin osannut puuttua tilanteeseen ajoissa ja oikealla tavoin. Todennäköisesti kyseessä oli navan kautta elimistöön päässyt bakteeritulehdus, joka aiheutti vakavan maha-suolikanavan tulehduksen ja/tai  ruoansulatuskanavaoireisen yleisinfektion. Siinä kohtaa kun pentu oli lakannut imemästä, oksensi juotetun maidon ja haisi verisille ulosteille pidin varmana, että se ei selviä aamuun. Tällä kertaa annettu antibiootti kuitenkin aikaansai ihmeen ja seuraavan päivänä pentulaatikossa olikin jo nälkäinen ja aiempaan nähden huomattavasti reipastunut pentu. Tukihoitoja jatkettiin kuitenkin vielä useita päiviä ja tunnelma vaihteli toivosta epätoivoon päivästä toiseen. Pelotti, että Tellu tipahtaisi uudelleen tai että pojat sairastuisivat seuraavaksi. Oli hyvin vaikea enää erottaa minkälaiset asiat vaativat reagointia ja mikä oli.. no, vain normaalia. Jatkuvasta huolesta huolimatta kokonaissuunta oli kuitenkin ylöspäin ja Tellu lähti ottamaan poikia painossa kiinni. Viimeisen viikon meno on ollut jo kohtalaisen tasaista, pennut aukaisivat kaikki silmänsä ja pentulaatikossa ja sen ympäristössä on jo kunnon kuhina päällä kun naperot opettelevat kävelevään.

Suuri onni tämän kaiken keskellä on vähintäänkin se, että Varda on koko ajan voinut hyvin ja hoitanut pentujaan huolellisesti. Positiiviseksi laskettakoon tietenkin myös se, että tällä hetkellä laatikossa on edelleen kolme eläväistä ja terveen oloista pentua. Vieläkään ei ihan uskalla uskoa, että kaikki vastoinkäymiset ovat jo ohi, mutta jottei koko touhusta menisi kaikki ilo, on pakko lähteä taas luottamaan että tämän pentueen osalta koettelemukset olivat tässä.

Kuvia ei näiden viikkojen aikana ole tullut hirveästi enää otettua. Ensinnäkin kuvaaminen itsessään oli täysin toisarvoista tomintaa kaiken sen muun keskellä ja toisekseen mahdollisesti kohta kuolevia pentuja ei oikein tehnyt mieli kuvata. Viikkoiskuvat on kuitenkin tullut räpsittyä aina näin perjantaisin, joten tässä nyt yhdessä läjässä kunkin pennun kolme ensimmäistä viikkoispotrettia, olkaa hyvät:

Tellu

Ikää yksi viikko ja painoa 200 g

Ikää kaksi viikkoa ja painoa 351 g

Ikää kolme viikkoa ja painoa 554 g

Vallu

Ikää yksi viikko ja painoa 279 g

Ikää kaksi viikkoa ja painoa 496 g

Ikää kolme viikkoa ja painoa 759 g

Manu

Ikää yksi viikko ja painoa 276 g

Ikää kaksi viikkoa ja painoa 437 g

Ikää kolme viikkoa ja painoa 731 g

Eli kovasti nuo ovat jo kasvaneet ja kehittyneet kuten kuvista näkyy :) Tyypit ei ole enää mitään sokeita ja kuuroja pikkumyyriä, vaan jo ihan oikean koiranpennun oloisia! Tässä vielä kuvat naperoista äiteensä kanssa jokaiselta viikolta:

Varda ja viikon ikäiset myyrät

Varda ja kahden viikon pötkylät

Ruokottoman näköinen äitikoira ja kolmiviikkoiset kakarat

Tästä eteenpäin ei toivottavasti enää murheita ja sen sijaan mm. ilontäyteisiä pentupäivityksiä vähintään kerran viikossa ;)

Jännityksen kevät - Vardan tiivis vauvamasu ja pentujen syntymätarina

Varda astutettiin huhtikuun alussa kaikessa hiljaisuudessa. Varsinaisesta salaisuudesta ei ollut kyse, mutta emme halunneet pitää toivotusta pentueesta etukäteen erityistä meteliä kahden epäonnistuneen yrityksen jälkeen.

Astutus oli sinänsä myös poikkeuksellinen, sillä erinäisten syiden ja sattumusten summana päädyimme kaksoisastutukseen. Ensisijainen uros oli Aulis, Oikeesti Ahaa-Elämys, mutta koska kovasta yrittämisestä huolimatta selvää, oppikirjamaista astumista ei tapahtunut, päätettiin Vardan tiinehtyminen "varmistaa" antamalla meidän oman Jameksen, Sharnor Justa Joker, hoitaa homma kotiin. Siitä alkoi sitten yhdeksän viikon jännitysnäytelmä, joka tällä hetkellä vaikuttaisi saaneen onnellisen päätöksen.

Tiineyden ensimmäiset viikot sujuivat aika rennoissa merkeissä. Me ihmisolennot yritimme parhaamme mukaan olla erityisemmin pohtimatta ja erityisesti murehtimatta tulevaa. Vardan edelliseen tiineyteen nähden teimme jo etukäteen periaatepäätöksen, että viimeisen päälle tarkkaa juoksun- ja tiineydenseurantaa ei tällä kertaa tehdä, vaan palaamme tavanomaisempaan, aistein havaittavan tarkkailun pariin. Tämä ihan vain meidän omaa huolehtimistamme vähentämään.

Ensimmäinen apuvälineitä hyödyntävä checkpoint saavutettiin kolme viikkoa arvioidusta ovulaatiopäivästä. Tuolloin Vardalle tehtiin tiineysultra tiineyden varmistamiseksi. Pikaisessa vilkaisussa havaittiin heti ainakin neljä alkiorakkulaa. Tyytyväisinä saimme siis aloittaa jännityksentäyteisen tiineyden seurannan. Ensimmäiset masukuvat otettiin viikkoa myöhemmin, eli neljä viikkoa arvioidusta ovulaatiosta, jolloin masu näytti tältä:

Heti parina seuraavana päivänä Vardan maha näytti alkavan turvota oikein toden teolla. Kyljet ja kupeet pyöristyivät, ja pieni tuleva emokoira ähki ja puhki mahansa kanssa. Viikon edetessä pullistuma kuitenkin hävisi kuin ilmapallosta, josta laskettiin ilmat hitaasti pihalle. Paniikki uhkasi iskeä, koska myös edellisellä kerralla merkittävä osa pennuista oli mennyt näillä tienoin kesken. Varda ultrattiin uudelleen, ja huojennukseksemme pentuja näytti olevan useita ja kaikkien anturin alle sattuneiden sydämet sykkivät reippaasti. Vardan veren progesteronitaso mitattiin varmuuden vuoksi myös, ja sen todettiin olevan normaalilla tasolla. Viikon lopuksi maha pullahti taas palaten vajaan viikon takaisiin mittoihin:

Seuraavien viikkojen aikana Vardan maha kasvoi verrattain tasaiseen, mutta hieman verkkaiseen tahtiin. Kasvu tuntui tapahtuvan ehkä jopa enemmän leveys- kuin pystysuunnassa, että sinänsä Varda osoitti kyllä merkkejä emälleen ominaisesta pentujen tiiviistä pakkaamisesta. Mahasta tuli myös hieman muotopuoli, vasen kylki pullotti tyypillisesti oikeaa selvästi enemmän. Seitsemännellä viikolla pentujen sydänäänet tulivat stetoskoopilla kuuluviin ja satunnaisia hentoja potkuja oli myös tunnettavissa. Kunnolla pentujen liikkeet tulivat kuitenkin tuntuviin vasta kahdeksannen viikon aikana. Sydänäänikuunteluissa sykkeitä erottui tyypillisesti kolmet: vasemmalla puolen, oikealla puolen ja keskellä mahaa, mutta ajoittain tuli myös vaikutelma, että ääniä olisi voinut olla enemmänkin. Masun hillityn koon vuoksi kolmea suurempi lukumäärä ei tuntunut erityisen todennäköiseltä.

Kuusiviikkoismasukuvat:

Seitsemän viikkoa:

Kahdeksan viikkoa:

8vk

Viimeinen tiineysviikko eteni madellen. Lähestyvää synnytystä odotti sekä positiivisen malttamattomin fiiliksin että pelonsekaisin tuntein. Vaikka monet asiat olivat nyt tiineyden kanssa toisin kuin syksyllä (esim. maha on isompi, pennut ovat potkineet selvästi enemmän, Varda on käyttäytynyt enemmän (lue: täysin) tyypillisen tiineen koiran lailla (mm. nauttinut kaikkein eniten, kun on saanut röllöttää sylissä selällään, jalat ojossa retkottaen ja mahaansa esitellen), varauduimme henkisesti samanlaiseen surkeaan lopputulokseen.

62 vuorokautta:

Lämpöjä alettiin mittaamaan hieman vajaata viikkoa ennen laskettua aikaa. Lämmöt heiluivat koko ajan hieman alle 38 asteen, kunnes ne torstaiaamuna (62vrk), tippuivat alle 37 asteen. Siinähän se päivä meni jännittäessä ja ihmetellessä pitkälle iltaan, ennen kuin maltettiin mennä nukkumaan. Unet jäivätkin sitten lyhyeksi, kun synnytyksen toinen vaihe käynnistyi ennen aamuviittä. Ensimmäiset kolme pentua, blue&tan tyttö 124g, sininen poika 125g ja blue&tan poika 115g, humpsahtivat maailmaan hyvin reippaina ja eläväisinä aika tarkkaan kymmenen minuutin välein. Noin tunnin tauon jälkeen syntyi neljäs pentu, sininen poika 150g. Tyyppi oli sekin lähtöjään liikkeissään hyvin reipas, mutta se ei ruvennut ääntelehtimään kuten muut pennut olivat hyvin nopeasti tehneet. Pienen avittamisen sijaan pentu otettiin kunnon elvytyskäsittelyyn. Kovasta yrityksestä huolimatta hengitys jäi pelkäksi tuloksettomaksi haukkomiseksi, joka sekin hiipui, hiipui ja loppui. Limaa tai nestettä hengitysteissä ei tuntunut erityisen paljoa olevan, joten kyseessä oli mahdollisesti ihan keuhkojen kehityshäiriö. Varda ei pentuun onneksi juuri huomiota kiinnittänyt eikä vaikuttanut jäävän sitä kaipaamaan, vaan keskittyi jälleen seuraavan pennun maailmaan saattamiseen. Suureksi yllätykseksemme maailmaan pullahti lopuksi vielä viides pentu, piskuinen sininen tyttö 105g, joka sekin otti vastaan uuden elämän kovasti kiemurrellen ja keuhkojen täydeltä rääkyen, kuten kunnon pikkupennun pitää.

Pentujen ensimmäinen vuorokausi sujui oikein hyvin, painot nousivat tai pysyivät vähintään samoissa lukemissa kuin oli syntymässä, Varda hoiti ja huolehti kuin vanha tekijä. Pentulaatikko on ollut koko ajan hirmu siisti, edes synnytyksessä Varda ei merkittävästi liannut itseään ja jälkivuodot Varda putsaa niin hyvin, ettei vällyihin ole tullut sotkua satunnaisia tippoja enempää. Meidän ihmisolentojen on ollut vieläkin hieman hankalaa uskoa ja ymmärtää, että pentulaatikossa on ihan oikeasti Vardan pikkuiset tuhisevat kääryleet. Vardalle tilanne oli selkeä heti ensi hetkistä alkaen, ja ensimmäisen vuorokauden jälkeen Varda alkoikin hiljalleen luomaan merkittäviä katseita meihin 24/7 tarkkailijoihin, että jos ei tarjota ruokaa tai juomaa tai olla viemässä häntä ulos, voisi vähän luottaa ja antaa hänen hoitaa lapsensa ihan kaikessa rauhassa.

Kunpa saisikin päättää tämän tähän, onneen ja helpotukseen. Niin tarina ei tällä erää kuitenkaan pääty, niin kuin usein maailmassa on. Sunnuntaina illalla pieni yllätyspentu Mini alkoi heiketä, eikä sen kunto alkanut parantua lisälämmöstä, nesteytyksestä ja ruokinnasta huolimatta. Jo tässä vaiheessa osattiin pelätä pahinta, mutta koska aina on pakko uskoa parempaan, alkoi taistelu Minin elämän puolesta. Mini vietiin eläinklinikalle, jossa Sinin ja apujoukkojen voimin tehtiin kaikki mahdollinen ja mahdoton Minin pelastamiseksi. Mikään ei kuitenkaan riitä, jos toivoa ei ole. Maanantain ja tiistain välisenä yönä Mini nukkui yhä sikeämpää unta, kunnes pieni sydän hiipui ja pysähtyi. Samalla pysähtyi pieni osa meidänkin sydäntä – lopullisesti, siltä nyt tuntuu.

Mini ja Varda

Viisas emo Varda onneksi osaa keskittyä oleennaiseen ja huolehtii jäljellä olevasta kolmesta jälkeläisestään osoittamatta suurta hätäännystä tai huolta. Vardan esimerkkiä noudattaen yritämme kohdistaa ajatuksemme siihen ihmeeseen, joka pentulaatikossa on. Samalla toivomme, että nämä kolme pientä elämää saisivat tuoda iloa ja onnea vielä monta vuotta. <3

Meillä on pentuja! Vardan pikkutirriäisten ensiesittely

Varhaisaamusta perjantaina 8.6.2018 saimme Tinwelässä jälleen kokea uuden elämän ihmeitä. Varda synnytti viisi pikkuruista mutta tomeraa pentua aamuviiden ja -kahdeksan välillä. Pennuista isokokoisin menehtyi valitettavasti pian syntymän jälkeen, mutta laatikkoon jäi kuitenkin neljä ihanaa tuhisevaa ja eloisaa käärylettä. Saanemme siis esitellä Tinwelän ihka ensimmäisen toisen polven pentueen, jota tähdittävät:

Tellu
blue&tan narttu, joka syntyessään painoi 124g

Tellun tunnistaa tässä kohtaa parhaiten pään päällä olevasta valkoisesta pilkusta, jollainen koristi myös Varda-emoa sen ollessa ihan pieni. Tellulla on myös pentueen voimakkaimmat tan-merkit.

Vallu

 sininen uros, joka syntyessään painoi 125g

Vallulla selkein ulkonäköeroavaisuus on valkoinen hännänkärki. Vallulla on myös valkoiset varpaankärjet kaikissa tassuissa.

Manu

blue&tan uros, joka syntyessään painoi 115g

Manulla on laajahkot, mutta kuitenkin Telluun nähden heikkosävyisemmät tan-merkit ja valkoisia merkkejä vähemmän kuin muilla pennuilla.

ja

Mini
sininen narttu, joka syntyessään painoi 105g

Minin tunnistaa parhaiten etutassujen valkeista sukista. Mini on myös, ainakin toistaiseksi, selvästi porukan pienin.

Sellainen setti tällä kertaa <3 Varda on huolehtinut pienokaisistaan huolella ja antaumuksella, ja pentujen painot ovatkin lähteneet hyvin nousuun näiden ensimmäisen parin vuorokauden aikana. Lisäpäivitykset Vardan tiineyden etenemisestä sekä pentujen isäehdokkaista (sic!) julkaistaan pian.

Viron voittajat 2018

Näyttelypäivitykset jatkuvat! James ja Papu kävivät pyörähtämässä kehässä Viron puolella, ja tuliaisiksi saivat kumpainenkin Viron voittaja 2018 -tittelit kera sertin ja cacibin. Täten molemmista tuli nyt myös Viron valioita! Tuomarina toimi Carlos Saevich Argentiinasta. Tässä kuvat voittajistamme:

ROP, sert, cacib, Estonian Winner -18 Sharnor Justa Joker "James"

VSP, sert, cacib, Estonian Winner -18 Champagne Heady Slovansky Perun

Näyttelykevät – kevätnäyttelyt

Elämää Tinwelässä, niin uskomattomalta kuin se näiden hiljaisten kuukausien jälkeen tuntuukaan! :D

Tämän vuoden näyttelyurakka alkoi kunnon putkella, kun kehätouhuissa vierähti kolme peräkkäistä viikonloppua. Ensin kävimme Valtin kanssa hakemassa EH:n Järvenpään KR-näyttelystä 12.5. Tuomarina Paula Heikkinen-Lehkonen ja arvosteluna melkein sanasta sanaan sama kuin vuosi sitten Tampereella. Ei tästä enempää, sertittä jäimme.

Mutta kas vain seuraavana viikonloppuna 20.5. Helsingin Royal Canin Showssa Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksessa tuomarimme Päivi Eerola oli kanssamme samaa mieltä siitä, että Valtti on vallan erinomainen pieni poika. Tuloksena serti ja vara-cacib, joiden kunniaksi kelpasi ottaa huikat.

Hienossa arvostelussa lukee seuraavasti: "Tyyppi erinomainen. Selvä sukupuolileima. Oikea olemus, kaunisilmeinen urosmainen pää. Hyvät korvat, keskipitkä kaula. Hyvin kehittynyt rintakehä. Hyvin edestä, riittävästi takaa kulmautunut. Hyvä karvanlaatu. Tasapainoinen liikunta. Erinomainen käytös hyvässä kunnossa."

Voi kuinka me olemme ylpeitä tästä pienestä pojasta! <3

Sunnuntaina 27.5. nähtiin Papun pentujen näyttelydebyytti, kun komea Edison matkasi Turusta Helsingin pentunäyttelyyn. Edison on harjoitellut kehähommia näyttelykurssilla ja kyllähän se hienosti menikin. Tuomari Helin Tenson antoi Edisonille kunniapalkinnon ja ROP pennun ruusukkeen, mikä ei tässä näyttelyssä ollut mikään automattinen juttu. Hyvä Edison ja Marjo!

Arviointi oli kerta kaikkiaan erinomainen: "Sopivasti kehittynyt pentu, jolla sopivat mittasuhteet ja raajaluusto. Saksipurenta. Hyvin kaunis pää. Hyvät korvat ja korvatupsut. Erinomainen ylä- ja alalinja, kulmaukset ja häntä. Erinomainen turkki. Ihastuttava luonne."

Tässä herkistyy kasvattajatäti vielä kirjoittaessakin, kun on niin onnellinen.

Vähintään yhtä tärkeää pentunäyttelyssä on hauskanpito ja kavereiden tapaaminen. Ja hauskaa Edisonilla kyllä oli! :D Hurjan reipas ja rohkea tyyppi, joka ei hämmentynyt missään tilanteessa eikä arkaillut isojakaan pentukavereita.

Lauantaina ennen Edisonin trimmiä meitä vähän jännitti, mitä pikimustan karvan alta paljastuu. Turhaan jännitettiin, sillä ihan yhtä pikimusta pikkupoika herätti sunnuntaina huomiota näyttelyssä. :) Onpa näiden kuvien myötä Edisonin turkkia ihasteltu kansainvälisestikin, eikä millään malttaisi odottaa, miltä Papun pennut aikuistuessaan tulevat näyttämään. Ihanaa odotusta!

Pienen pienenä vihjeenä tulevasta kerrottakoon, että blogi herää toivottavasti eloon tässä tulevina viikkoina, stay tuned!