Tiuhtin pentujen seitsemäs viikko

Tiuhtilassa on ihanaa ja haikeaa. Tämä on Tiuhtin pentujen viimeinen seikkailupäivitys, mutta millaisia seikkailuja ollaankaan koettu! Maanantaina kyläiltiin ihanan Eijan ja valloittavien vesikoirien, Eskon ja Maurin luona, kuten edellisessä kirjoituksessa kerroinkin. Keskiviikkona vierailtiin Mustissa ja mirrissä, missä valloitettiin tietysti niin henkilökunnan kuin asiakkaidenkin sydämet - ja oltiin niin reippaita ja rohkeita! Torstaina taas matkattiin eläinlääkäriin pentutarkkiin, missä naperot saivat sirut ja joutuivat ensimmäiseen verinäytteen ottoonsa. Ja pääosin häntä heiluen selvittiin siitäkin, hyvä pikkuotukset!

Perjantaina ja lauantaina vietettiin hyvin ansaittuja, sateisia lepopäiviä ja pennut saivat leikkiä yhdessä niin paljon kuin virtaa riitti. Sunnuntaina, pentujen juuri täyttäessä kahdeksan viikkoa, pikkuinen Myy lähtee omaan kotiin ja maanantaina aamulla joukon jättää Fii. Erotyötä on pitänyt tehdä ihan tosissaan ja suru on suuri jo nyt.
Viikon aikana ollaan maisteltu myös kaikkea erikoisempaa, muun muassa banaania, cashewpähkinöitä ja mustikoita. Kaikki maistui kaikille, kuten oikeastaan kaikki muukin tähän asti maisteltu. Esimerkiksi melonit ovat olleet selkeästi herkkua, samoin kananmunan myötä tahtoo lähteä sormet.

Kennelpoikanen lukee pennuille ja komentaa Piitä: "Älä retkota!" 😂

Pähkinä hyvää, anna lisää!

Uniasennot alkavat muistuttaa aikuisten bedlingtonien asentoja

Sohvapäikkäreitäkin harjoiteltiin - ja niitä uniasentoja. :D

Mustissa ja mirrissä oli hiljaista, kun astuimme sisään. Saimme seuraksemme heti ihanan työntekijän, joka oli meille korvaamaton apu. Oltiin pienen kennelpoikasen kanssa kaksin liikenteessä ja mukana oli neljä pentua, jotka saivat hihnat kaulaansa ensimmäistä kertaa. Olin valmistautunut siihen, että pennut pääsevät tutustumaan ympäristöön pareittain, mutta mahtavasti saatiinkin koko lauma seikkailemaan samalla kertaa. 

Välillä piuhat tahtoivat olla solmussa, kun vauhtia riitti.

Enimmäkseen asteltiin kuitenkin mallikelpoisesti. 💕

Kaikki olivat ensimmäisestä hetkestä lähtien innoissaan uudesta ympäristöstä. Taas kerran on todettava, ettei tämän reippaampaa porukkaa voi ollakaan. 💖 Tapasimme hurmaavan ja kiltin Morriksen ja pennut pääsivät moneen syliin. Alkuinnostuksen ja parin pisun jälkeen oltiinkin jo niin rentoja, että kaverit nukahtivat vieraiden silittelijöiden syliin. 😄 Kerrassaan ihana käynti, josta jäi kaikille hurjan hyvä mieli. Ja taidettiin jakaa myös varsin tarpeellisia annoksia pentu- ja pörröterapiaa.

Suloinen Morris ja Myy

Onnea sylin täydeltä

Myy sammui ja Fii nauttii jakamattomasta huomiosta

Torstain eläinlääkärireissu sujui myös oikein hienosti. Pentujen suurin huoli ja kiukku kohdistui häkissä odotteluun. Muistelen pentueita, joissa pikkuotukset ovat nakottaneet häkissä hipihiljaa ja silmät suurina, kun tilanne on ollut niin jännä. Näitä ei juuri jännittänyt. Myy ja Fii seurasivat äitinsä tassunjälkiä ja huiskuttivat tutkimuspöydälle nostettaessa hurjasti häntäänsä. Lempeän eläinlääkärimme Iinan tapaaminen oli pentujen mielestä niin kivaa, ettei jännitykselle jäänyt sijaa. Ihan ensimmäiset sekunnit olivat Nyyn ja Piin mielestä jänniä, mutta sitten nekin rentoutuivat. Pii reagoi koko reissuun tapansa mukaan eniten. 

Mikä mesta on tämä? Yhtään ei ole hyvä!

Sirutimme ja tutkimme ensin kaikki pennut ja otimme vasta sitten verinäytteet. Piitä en siruttamisen jälkeen laittanut takaisin häkkiin protestoimaan vankilaoloja, vaan se sai jäädä huoneeseen tutkailemaan. Samalla jätimme häkin oven muutenkin auki, niin pennut saivat valita, missä aikaansa viettivät. Kun tytöt olivat asettuneet häkkiin tyytyväisinä nukkumaan, päätimme aloittaa verikokeiden ottamisen Piistä, joka muutenkin tassutteli huoneessa. Piin mielestä verikokeen ottaminen oli kamalaa. Ei niinkään siksi, että pistettiin, vaan siksi, että pidettiin kiinni. Jo puudutteen sumuttaminen oli Piin mielestä äänekkään protestoinnin arvoinen homma ja aiheutti melkoista rimpuilua. 😆 Äänekkäästä osallistumisesta huolimatta verikokeen ottaminen sujui mallikkaasti ja Pii sai tassuunsa hienon, vihreän siteen. Siinä meillä oli naurussa pitelemistä, kun kaveri viipottaa menemään ympäri huonetta kolmella jalalla ja huitoo vimmatusti neljännellä - ja tietenkin piipittää mennessään. Heitin hupparini nurkkaan ja raivokkaan petaamisen ja hampailla kurittamisen jälkeen uupunut Pii käpertyi hupparin päälle nukkumaan. Loput verikokeet sujuivat huomattavasti hiljaisemmin, vaikka kyllä Fii vähän koitti ehdottaa, ettei tämä kovin kivaa ole, kun neula ei heti ensimmäisellä kerralla osunut suoneen. Tytöt suhtautuivat verikokeeseen kuten trimmiinkin. Ei ollut erityisen kivaa, mutta kun se nyt kerran oli otettava, niin ottakaa sitten. Muut eivät kommentoineet tuppoja koivessaan mitenkään, vaan kävivät nukkumaan. Kotiin päästyä jännitys ja uudet kokemukset purkautuivat ensin hurjina paineina ja riehoina ulkona ja sitten pitkinä päikkäreinä. 💗

Fii ja iloisesti heiluva häntä 💖

Piin turvapaikka 

Sirunumerot saatuamme päästiin rekisteröintikin tekemään loppuun ja nyt pentue löytyy jalostustietokannasta uusimpana Tinwe-pentueena. Hurraa!

On aika hyvästellä blogi ainakin hetkeksi. Pennut jatkavat omiin koteihinsa ja kasvattajatäti ansaitulle lomalle mökin hiljaisuuteen. Vaikka haikeus on suuri, etenkin sen myötä ettei kotiin jää pentua, tuntuu aika mainiolta ajatus siitä, että ensi viikon jälkeen ei tarvitse aloittaa aamua pentuhuoneen siivoamisella ja lattianpesulla. Eikä siivoilla pisuja lattioilta muutenkaan. 😅

Hyvää matkaa ihanat rakkaat, onneksi erotaan vain hetkeksi ja nähdään pian uudelleen trimmausten, leikkitreffien ja kyläilyjen merkeissä. Ja taas Tinwe-perhe kasvaa mahtavilla tyypeillä! 💖

Kaik yhes koos 💖🧡💚💙

Tiuhtin pentujen kuudes viikko - ja vähän seitsemäskin

Tiuhtilassa on ollut sellainen hoppu viimeisen viikon, ettei blogin kirjoittamiselle ole kerta kaikkiaan ollut aikaa. Lisäksi halusin ensimmäisen trimmin jälkeen pennuista seisotuskuvat, jotka eivät onnistuneet ilman apua. Ja toki jäin sopivasti kesken kiireisimmän pentuarjen koko seitsenpäisen katraan yksinhuoltajaksi! 😁 

Viikkoon on mahtunut taas hurjan paljon vieraita, ensimmäiset pesut, föönaukset ja trimmit, autoilua ja kyläilyä sekä paljon ulkona leikkimistä ja nukkumista. Aidatun pihan riemu jäi osittain vähän lyhyeksi, kun tytöt keksivät, että aidan raosta pääsee livahtamaan naapurin pihalle. Ja kun rako oli tukittu, neidit tietysti hoksasivat, että kun oikein tarkasti puikahtaa, mahtuu koko pikkuinen pentu aidan neliönmuotoisten aukkojen läpi. Toistaiseksi parivaljakko ei ole vielä keksinyt, että aidasta pääsee läpi joka kohdasta - onneksi! Ihan rentoa ulkona oleminen ei kuitenkaan enää ole, vaan häntien lukumäärää saa olla laskemassa koko ajan.

"Tuu perässä, täällä se rako on!"

Myy ja Tiuhti leikkivät 💕

Myös laumamme uroskoira Wall-e palasi kotiin oltuaan pitkään kummiperheessä hoidossa, jotta Tiuhtin ei tarvinnut vahtia toisen koiran liikkeitä ja ovet saivat olla auki. Wall-en aiempi vierailu osoitti, että Tiuhti ei vielä ollut valmis koirakaverin paluuseen, mutta nyt kaikki sujui oikein mainiosti. Vähän Wall-ea pennut ahdistavat, jos ne vyöryvät laumana kimppuun, mutta yksittäisen pennun kanssa Wall-e on innostunut jopa vähän leikkimään. 💗 Häntä huiskuen se pikkuriiviöiden kanssa ulkona puuhailee, joten pääasiassa pennut taitavat olla ihan kivoja. Hienosti papparainen osaa myös hakeutua yläkertaan nukkumaan, jos kaipaa rauhaa.
Olemme myös päässeet pentuiän äänekkäimpään vaiheeseen, kun kavereille haukutaan, muristaan ja välillä kiljutaan suoraa huutoa. Paras leikki on se, että yksi tai kaksi pentua menee jonkun (usein mahdollisimman matalan) huonekalun alle ja loput haukkuvat sille kuorossa. Alla olijat tietysti vastaavat haukkuun. Näitä penturiehoja ulkona oleminen on helpottanut hurjasti, kun ei tarvitse murehtia, mitä seuraavaksi tuhotaan tai kuinka monta pissaa on siivottavana. Kaikki pennut ovatkin oppineet tekemään tarpeensa ulos valtavan hienosti. Lempileluja ulkona on lasten leikkiputki ja iso jalkapallo.

Taitava Nyy!

Hei päästä sisään! Meidän porras on poissa!

Aurinkoisten päivien lempipaikka

Tyhmä tihku, tahtoo ulos!

Tiuhti on asteittain lopettanut imettämistä. Edelleen se antaa pentujen imeä lyhyesti aamuisin ja välillä päivisinkin pennut saattavat koittaa roikkua nisillä pienen hetken. Palaute maidolle pyrkimisestä tulee kuitenkin yhtä nopeammin ja ärhäkämmin ja ärhäkkyyttä tarvitaankin, sillä pennut ovat terrierimäiseen tapaan kovin päättäväisiä ja sinnikkäitä. Luonteenpiirre tulee esiin hyvin myös siinä, kun yrittää kertoa pennulle, että jokin tietty asia, esimerkiksi sohvan kulman syöminen, ei ole soveliasta puuhaa. Sitä siirtää pennun muihin hommiin kerran, kaksi, kolme, lopulta talon toiseen päähän asti ja lelun kimppuun. Vaan ei! Sieltä se pentu rynnistää kohti samaa sohvankulmaa uudelleen ja uudelleen, ihan sama mitä yrittää. Meillä onkin aika paljon kaikenlaisia huopia tällä hetkellä suojaamassa huonekaluja. 😂

Järjestystä ruokalaan, tummelit vasemmalle kiitos!

Maanantaina kaikilla oli hurjan jännää, kun matkustimme ensimmäisen kerran kyläilemään ihanan Eijan luona, missä meitä odottivat espanjanvesikoirat Esko ja Mauri. Automatkat sujuivat pääosin hienosti ja pennut kuuntelivat meidän juttelua ja rauhoittuivat siihen, mutta arvatkaapa kuka piipitti aina välillä! No tietysti pikkuinen Pii aka Piipitin. 
Mauria ja Eskoa pennut vähän jännittivät, eivätkä pojat innostuneet leikkimään pentujen kanssa. Kohteliaita isäntiä ne kuitenkin olivat ja sietivät talon vallannutta pentujoukkoa hienosti. Kun matkustushäkin ovi avattiin kurkkasi Mauri heti nenänsä häkkiin tutkimaan, keitä siellä matkustaa. Sen jälkeen pennut marssivatkin yhtään jännittämättä häkistä ulos ja alkoivat tutkia paikkoja. Oli hauskaa huomata, miten jokaisella pennulla oli omat hommansa: Nyy keskittyi Eskoon ja Mauriin ja yritti väsymättä haastaa poikia leikkiin. Samoin Fii haastoi leikkiä isompien koirien kanssa. Nyy on täällä kotonakin aktiivisin hakemaan seuraa ja se on leikkinyt sekä Tiuhtin että Wall-en kanssa. Tämä näkyy myös siten, että Nyy riivaa sisaruksiaan ja antaa niille kyytiä silloinkin, kun kaverit haluaisivat nukkua. 😆 Pii puolestaan oli kyläreissulla itsenäinen tutkija, joka vaelteli yksinään huoneissa, kun muut pysyivät tiiviisti ihmisten seurassa. Toki Piikin parkkeerasi syliin paijattavaksi ja nukkumaan aina, kun siihen tuli mahdollisuus. Myy ja Fii keskittyivät olemaan aivan mahdottoman söpöjä ja hurmaamaan kaikki. Ne kiipesivät sohvalle ja syleihin ja nukkuivat onnellisina ihmisten lähellä. 

"Hei ketäs te ootte?"

"Leikkitkö mun kanssa?"

Kotimatka alkaa, kivaa oli!

Persoonallisuuden erot näkyivät myös trimmihommissa, onneksi Sini oli auttamassa ja trimmasikin tytöt kokonaan. Oliko syy sitten trimmaajassa vai koirissa, olivat tytöt koko homman läpi stoalaisen tyyniä ja trimmaaminen oli helppoa. Pii taas eli nimensä todeksi ja kiljui ja kiemurteli välillä kuin suurissakin tuskissa. 😂 Kun nostin Piin suihkun jälkeen syliin ja kiedoin pyyhkeeseen, sojottivat kaikki tassut ojossa ja koko pentu oli yhtenä lautana. Fii taas seurasi isänsä jalanjälkiä ja oli trimmauspöydällä kastemadon ja spagetin risteytys, jonka jalat eivät kantaneet yhtään. Nenä kyllä ehti salaman nopeasti sinne, missä sakset olivat. Trimmaapa siinä sitten yksin. Lopulta siistittiin korvat loppuun pikkukaverin nukkuessa ja samassa tilassa trimmattiin myös pää loppuun.

Trimmin myötä paljastuivat Fiin ainutlaatuisen vaaleat ripset.

Korvia kutittaa, auttaisko tää?!

Pieni surku vesirotta. 💗

Olen diagnosoinut Piin kiljumista pentuhuoneessa: se ei ole mitenkään ahdistunut siitä, että on erossa meistä ihmisistä, sillä kiljuminen portilla jatkuu, vaikka istuisin pentuhuoneen lattialla. Pii kiljuu, kun Pii tahtoo tai ei tahdo ja sillä hyvä. Portilla kiljutaan, koska pentuhuone on tylsä ja muualla talossa on hurjasti enemmän tekemistä ja hauskuutta. Luottakaamme siihen, että kiljuminen vähenee tyypin kasvaessa. :D

Tämän viikon jälkeen voi taas todeta, että meillä on täällä neljä valtavan suloista, rohkeaa ja iloista pentua, jotka alkavat olla valmiita uusiin koteihinsa. Kasvattajatädin sydän pakahtuu onnesta, ylpeydestä ja haikeudesta, eikä ikävän kyyneliltäkään olla vältytty. Onneksi pikkuinen Myy jää kennelin omistukseen, vaikka sijoituskotiin muuttaakin. 💖

Tässä siis seitsenviikkoiset söpöset painoineen ja - tadaa - virallisine nimineen. Tällä kertaa virallisten nimien taustalla on Robin Hobbin laaja kirjasarja The Realm of Elderlings, johon kuuluu kuusitoista kirjaa. Sarjan päähenkilö on Fitz, jonka tyttäriä Nettle ja Bee ovat, kun taas Verity on monelta osin Fitzille kuin isä.

Myy - Tinwelindon Nettle Farseer, 2374g

Nyy - Tinwelindon Bee Farseer, 2280g

Pii - Tinwelindon Fitz Farseer, 2698g

Fii - Tinwelindon Verity Farseer, 2615g

Kovin on Kirahvi Mainio jäänyt pieneksi. 💕
Lopuksi vielä kaverikuva, johon Mainio ei enää mahtunut. Maailman parhaat pienet, ei tämän ihanampaa porukkaa voi ollakaan!

Saattaa olla, että Myy muuttaa jo omaan kotiin tällä viikolla, joten tämä voi jäädä koko pentueen viimeiseksi yhteiseksi päivitykseksi. Ensi viikolla kuitenkin vielä kuulumisia tulevilta päiviltä, pysykää kuulolla! 😊

Tiuhtin pentujen viides viikko

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen. Ja open kesäloma, jee!
Kevään viimeinen työviikko vei kuitenkin voimat, kun samaan aikaan joku kurja kevätflunssa koittaa vallata keuhkot ja hengittäminen on kaikkea muuta kuin kivaa.

Viikkoon on kuulunut hurjasti lisääntyviä ruokamääriä (väitän, että nyt syödään kerralla tuplamäärä viikon takaiseen - arvatkaa, mitä myös tehdään tuplamäärä! 😁), hurjaksi yltyviä paineja, laukkaamista, loikkimista ja sisaruksen väijymistä. Kaikkien hampaat ovat enimmäkseen näkyvissä, vaikka takahampaista pilkistävätkin vasta kärjet ja ikeniä kutittaa hirmuisesti.
Ollaan harjoiteltu harjaamista, trimmaamista ja kynsien leikkaamista hereillä ja käyty keskusteluja siitä, onko sopivaa kiskoa tassua pois kynsisaksien ulottuvista kesken leikkauksen vai ei. Ulkona pennut haluaisivat riehua loputtomasti ja nyt kun aikaa on enemmän, ollaan nautittu kesästä ja auringosta paljon. Kaiken tämän touhun ja temmellyksen seurauksena kuitenkin valokuvien ottaminen on jäänyt vähän vähemmälle. Sen sijaan videoita on tullut otettua senkin edestä, kun pennut kirmaavat ja leikkivät keskenään. Ja miten ihanaa oli, kun tänään Tiuhti selvästi koitti leikkiä pentujen kanssa ensimmäistä kertaa! Vähän jännitti ja olo oli molemmin puolin epävarma, mutta hännät heiluivat kovasti ja kivaa oli. Kasvattajatädin sydän tahtoi pakahtua. 💖

Pus!

Laiduntajat 😄

On suorastaan koomista, miten pesueessa on niin selvästi tummat ja vaaleat. Tämä ei kuitenkaan rajoitu vain väriin, vaan pentuparit ovat häkellyttävän samanlaisia keskenään. Tummat ovat vahvaturkkisia, äänekkäitä ja vähän rämäpäisiä. Tummelit menevät ja tekevät eivätkä ihmettele. Ne ovat kuitenkin valtavan hellyydenkipeitä ja seurallisia (niin kuin koko pentue) ja selvästi fiksuja. Tummilla karvan juuressa ei ole havaittavissa minkäänlaista vaalenemista, kun taas vaaleammilla turkki on lähtenyt tavalliseen tapaan vaalenemaan juuresta.
Vaaleat ovat pehmeämpiturkkisia, hyvällä tavalla harkitsevia ja jotenkin lempeämpiä. Ne tarkkailevat eri tavalla ympäristöään, ovat ehkä enemmän ajattelijoita. Nyy kehittyi muutaman päivän hitaammin kuin Myy ja ensin erehdyin pitämään Nyytä jotenkin varovaisena tai jopa arkana. Nyt olen kuitenkin tajunnut, ettei Nyy ole hiukkaakaan arka. Se on harkitseva pohdiskelija, jossa kuitenkin riittää rohkeutta, virtaa ja terrierin luonnetta. Toisaalta taas Fii oli se, joka ensimmäisenä muutama päivä sitten alkoi aivan selvästi pyytää ulos sinne tahtoessaan.
Ihan sama mikä väri tai turkin tummuus, joka ainut on lumoava, rakastettava ja hassu tyyppi, joka pysähtyy ihmisen äärelle ja rauhoittuu kosketukseen. Ja kellahtaa niin ihastuttavasti selälleen heti, kun vaistoavat mahdollisuuden masusilityksiin.

Fiin vuoro päästä nukkumaan syliin

Pikkukarhu Myy

Jättiläispennut

Keskiviikkona pikkuotukset saavat ensimmäisen oikean bedlingtontrimminsä, joten viralliset viikkoiskuvat otetaan vasta silloin. Malttakaahan siis ihan hetki, söpöyttä luvassa! 💗

Tiuhtin (vauhti)pentujen neljäs viikko

Pentujen neljäs viikko on sujunut hurjaa vauhtia. Niin hurjaa, että kasvattajatäti ei kaikilta kiireiltään ehtinyt kirjoittaa blogia koko viikolla.
Viikkoiskuvat yritettiin ottaa työpuhelimen avustuksella, mutta ne meni vähän pieleen, kun puhelin oli pentuja hitaampi.
Niinpä tämän viikon blogi tulee hävyttömästi monta päivää myöhässä ja kompromissikuvilla, kun jokaisesta pennusta oli keskimäärin vain noin yksi noin suunnilleen onnistunut kuva. Paitsi Piistä, joka istuskeli vain rauhaksiin Mainion kaverina ja oli oikein kuvauksellinen. 💗

Suloisin pieni Nyy

Uusi, isompi pesä, hurraa!

Fiin sylipäikkärit

Pii isosiskon sylissä

Tiuhtilassa on tapahtunut taas hurjasti: pentujen aika kuluu lähes täysin pesän ulkopuolella, kiinteää ruokaa syödään hyvällä halulla neljä kertaa päivässä ja leikit ovat levinneet koko alakertaan.
Loppuviikosta pentuja alkoi yhtäkkiä ilmestyä olohuoneeseen leikkimään, eikä pitkä käytävä pesän ja olohuoneen välillä enää pelota. Koitin avata pentujen leikkiputken varovasti olohuoneeseen yksi päivä ja ajattelin, että siihen voi hiljalleen alkaa tutustua ennen kuin se siirtyy ulkoleikkeihin. Mitä vielä! Ei mennyt kuin pari sekuntia, kun Myy ja Fii talsivat jo putkea edestakaisin. 😄 Näitä pentuja ei mikään tunnu hetkauttavan, ihan sama mitä tapahtuu.

Yöt nukutaan edelleen turvallisuuden vuoksi pentupesässä, eli kamalien kalterien takana vankilassa. Tämä aiheuttaa ajoittain hurjaa protestointia, piipitystä, karjuntaa ja anovia häkkieläinten katseita. 😂

Tää oma kuppi on pieni.

Pii tahtoo ulos! Mikä on tämä seinä tässä?!

Söisin jo tätä emon ruokaa.

Myös imettäminen on muuttunut. Enää ei pötkötellä pentuläjässä ja tuhista seesteisesti. Nyt seistään tai istutaan seisovan Tiuhtin masun alla ja kiskotaan tissejä raivona. Eilen Tiuhti murahti maidosta haaveilevalle pennulle ensimmäisen kerran.
Toisaalta on ollut ihanaa huomata, että pennut ja Tiuhti pötköttelevät ja nukkuvat olohuoneessa kylki kyljessä tai pentu kaivautuu Tiuhtin syliin ilman, että maito on mielessä. Tiuhtin ja pentujen suhde muuttuu nopeasti - voi kun Tiuhti hoksaisi, että pikkutyyppien kanssa voi myös leikkiä! 

EI OO

Jättipennut ja yhä harvinaistuva pötköttelevä Tiuhti

Miten tässä oikein nyt kuuluisi olla? Jos edes pään lasken tähän?

Fii tapasi tulevan veljen. Cosmos antoi heti pusun. 💕

Nuuskuttelupesä toimittaa nykyään useimmin unipesän virkaa.

Keskiviikkona käytiin ensimmäisen kerran ulkona. Kaikki oli reippaita alusta asti, eikä ketään jännittänyt ihan uusi juttu ja paikka. Nyy ja Fii koittivat aluksi laiduntaa ruohoa, mutta lopettivat nopeasti, kun juteltiin siitä, että koiria tässä kuitenkin ollaan, vaikka lanpailta sitten isoina näytetäänkin. Yksin pentuen kanssa ei ulkona pärjää, niin rohkeasti pennut lähtevät seikkailemaan omille teilleen. Nyt odotellaankin kuumeisesti sitä, että saadaan piha aidattua ja turvalliseksi pennuille.
Sunnuntain kova tuuli oli aluksi vähän jännä, mutta minuutissa kaikki leikkivät korvat lepattaen. Pisut tulevat hienosti ulos aina, kun kasvattajatäti vain ehtii paikalle ajoissa.

Mitä tuoksuja tuuli pieneen nenään tuo?

Eka pisu ulos ikinä. Hurraa!

Hännät huiskuvat riemukkaasti sisällä ja ulkona.

Taapertaminen ja muksahtelu ovat vaihtuneet juoksemiseen, väijymiseen ja yllättävänkin ketteriin loikkiin.
Leluja ravistellaan hurjasti ilman kaatumista ja pari kertaa olen erottanut hurjat ärrierit, kun paini on äitynyt turhankin rajuksi. Hännät heiluvat taukoamatta ja pentujen elämä on huolettoman ihanaa.
Tässä parhaat otokset muuten ihan epäonnistuneista viikkoiskuvista keskiviikolta. Painot ovat sunnuntailta.
Kovin tuo kirahvi Mainio alkaa käydä pieneksi.


Myy, 💖

Nyy, 🧡

Pii, 💚

Fii, 💙

Ja lopuksi koko ihana porukka