torstai 2. kesäkuuta 2016

Kevään kootut kuulumiset

Blogipäivittelyn osalta on tullut elettyä nyt kyllä lähes täydellistä hiljaiseloa, pahoittelumme siitä! Kevään aikana on taas ehtinyt tapahtua ja vaikka kuinka monen päivityksen edestä, mutta tiivistetään tähän nyt ainakin osa tärkeimmistä ja kivoimmista jutuista.


Ensinnäkin, kuten tammikuussa tuli uhkailtua, Tinwe-tiimi sai Papun ja Jamesin jälkeen vielä yhden uuden jäsenen. Esitelkäämme siis nyt vihdoin Aava, virallisemmin Oikeesti Ai Mää Vai.

Aava 10,5 vk

Aava on Jenni Niemelän kennel Oikeesti ensimmäisen pentueen kasvatti. Aava on nyt jo viisi kuukautta vanha ja kasvaa kohisten. Tämä neiti sai sijoituskodin Evelina Melanderin luota Helsingistä. Aavan ja Aavan "isosiskon", amerikankarvatonterrieri Selman, kuulumisia voi käydä lukemassa myös Karvatonta elämää -blogista osoitteesta http://gratusselma.blogspot.fi/

Aava 4,5 kuukautta

Näyttelyvuosi tuli startattua toukokuun alussa Salon ryhmänäyttelyssä Mandoksen (Tinwelindon Mandos) ja Tildan (Tinwelindon Yavanna) kanssa. Mandos oli päivän paras voittaen toisen sertinsä! Tildalle ei valitettavasti suotu muuta kuin laatuarvosana eh, pääasiassa liian lyhyen turkin vuoksi. Molemmat tyypit tullaan näkemään tänä vuona vielä ainakin TerriErissä syyskuun alussa.

Tinwelindon Mandos "Mandos"
Salo rn 8.5.2016
eri, avk1, sa, pu1, rop, sert

Tinwelindon Yavanna "Tilda"
Salo rn 8.5.2016
eh, avk1
Toukokuun lopussa saimme Ronjan lapsista myös Ozzyn (Tinwelindon Orome) lainaan näyttelykehään Järvenpään kaikkien rotujen näyttelyyn, hienolla tuloksella ROP ja SERT. Omista karvakuonoista kehissä kävi pyörähtämässä Ilta, josta tuli Haminan ja Järvenpään näyttelyistä sertit voitettuaan upouusi Suomen muotovalio! Ilta oli nyt toinen Tinwelän kasvatti, joka vailoitui Suomeen, ja kolme kasvattia on enää viimeistä sertiään odottamassa. Lisää valiojuhlia on siis toivottavasti tulossa vielä tänä vuonna.

Tinwelindon Nofredil "Ilta"
Järvenpää kr 28.5.2016
Eri, avk1, sa, pn1, vsp, sert ja FI MVA!
Tinwelindon Orome "Ozzy"
eri, avk1, sa, pu1, rop ja sert

Toukokuu oli myös aktiivista aikaa mätsäreiden osalta. Pääasiallisena tähtenä on ollut pikkumies James, jonka kanssa käytiin monen monituisessa mätsärissä harjoittelemassa kehäkäyttäytymistä kesäkuussa alkavaa virallista näyttelyuraa varten. Pikkumies keräsi sijoituksia melkein jokaisesta mittelöstä ja siitä kouriutui varsin pätevä pieni näyttelykoira. Jamesin lisäksi mätsäreissä ovat yksittäisiä kertoja pyörähtäneet Papu, Varda ja Ilta sijoitusten kera. Tässä muutamia kuvapoimintoja:

Pikkumiehestä on kasvanut jo aika iso mies <3
James HSSKn match show:ssa 10.5., sijoitus punaisten pentujen 2.
Kuva: Anniina Takanen

James ja Varda 5.5. Match Show, Valkeala
James oli punaisten pentujen neljäs, Varda pienten aikuisten sinisten neljäs
ja kaksikko tuli myös parikilpailussa neljänsiksi.


Kehissä pyörimisen lisäksi olemme nyt vihdoin aktivoitumassa myös agilitykisailun osalta. Sekä Varda että Luna ja Eemeli ovat käyneet kevään aikana agilityn möllikisoissa varsin mukavin tuloksin. Videomateriaalia on olemassa valitettavan vähän, tässä kuitenkin näyte Vardan aksa-asenteesta ei-niin-menestyksekkäistä möllikisoista Haminasta ;)




Kaiken muun puuhastelun lomassa Risto (Tinwelindon Alagos) oli lähes kuukauden väliaikaishoidossa Sinin luona. Tyypistä oli tässä reilussa kahdessa vuodessa kasvanut iso ja varsin komea nuorimies.

Risto

Tässä ehkä näitä tärkeimpiä uutimia menneltä keväältä. Kaikenlaista jännittävää on odotettavissa kesälle ja tunnelma vain tiivistyy vuoden loppua kohden, kun toiveissa olisi saada vihdoin vilskettä Tinwelän pentulaatikkoon...