lauantai 23. maaliskuuta 2019

Rosvolasten viimeinen yhteispäivitys

Näin se pentuaika hurahti ja Papun pojanpallerot ovat valmiita lähtemään maailmalle. Kasper, nykyään Masi, muutti uuteen kotiin jo eilen ja Jesperin vuoro lentää pesästä on vajaan viikon kuluttua. Joonatan odottelee vielä kodin löytymistä. Pennut trimmattiin ja valokuvattiin torstaina kun koko poppoo oli vielä kasassa, joten tässä natiaisten viimeiset viralliset "viikkoiskuvat" reilun kahdeksan viikon iässä:

Tinwelindon Thor "Masi"



Tinwelindon Heimdall "Jesper"



Tinwelindon Baldur "Joonatan"



Ja koko hurmaava kööri <3 Tukat vähän sekasin, kun ei se näiden vauhdissa kauaa ojennuksessa pysy:


Me kiitämme ja kumarramme, säännölliset päivitykset olivat todennäköisesti tässä taas joksikin aikaa. Seuraavaa pentuetta on suunnitteilla aikaisintaan vuodelle 2020 kunhan Napu Papuntytär on vähän vielä kasvanut ja aikuistunut ;)

tiistai 19. maaliskuuta 2019

Kahdeksannen viikon seikkailut

Pentujen viimeinen yhteinen kokonainen viikko on tarjoillut penneleille paljon uusia kokemuksia. Viime viikon keskiviikkona pennut lähtivät mukaan iltareissulle Helsinkiin kun äitikoira palautettiin kotiin. Jottei homma olisi mennyt silkaksi edes-takas ajeluksi, käytiin pentujen kanssa tekemässä pieni retki itäkeskuksen kauppakeskukseen. Auto parkkeerattiin Siilitielle, mistä noukittiin mukaan myös innokas avustava käsipari. Ensimmäistä kertaa pannoissa, hihnoissa ja takkeihin puettuina pennut kävivät alkajaisiksi pissillä lumisohjossa metroaseman välittömässä läheisyydessä, eikä uudet vermeet tahi vieras äänimaailma kakaroita tuntunut juuri haittaavaan. Seuraavaksi pennut sylikyydissä harjoiteltiin ensin metromatkustamista ja kuljettiin sitten ison kauppakeskuksen läpi ja jäätiin käytäväpenkeille joksikin aikaa istuskelemaan ja katselemaan ohikulkevia ihmisiä. Pikkusen oli väsynyttä porukkaa tässä kohtaa, mutta eipä ainakaan tuntunut uusi ympäristö pentuja juuri ahdistavan.

Kuva: Mari Tuovinen
Kun pennut alkoivat taas virkistyä, käytiin vähän tepastelemassa Tallinnanaukiolla kuin kunnon citykoirat konsanaan!

Kuva: Mari Tuovinen
Raittiin ulkoilman jälkeen kasvattajatäti lähti pikaiselle kauppareissulle, minkä aikana kakaraisille oli tullut täyssippi avustajakäsiparin sylissä.


Metromatka sujui siis varsin uneliaasti ja pennut taisivat nukkua autossa koko paluumatkan takaisin Haminaan. Näinpä heillä oli täys meno taas päällä kun kotiin päästiin, ei paljoa päivän kokemukset näkyneet tai tuntuneet energiatasoissa :D

Muuten loppuviikon ajan sujui kotosalla aika tavanomaisissa merkeissä. Pentuja on nyt roudattu pihalle säässä kuin säässä ainakin kolmesti päivässä ja suuri osa tarpeista, erityisesti kakkakikkareet, tehdäänkin nyt ulos. Muina aikoina sanomalehtiä käytetään varsin kiitettävästi.

Tänään oli taas erityisempi päivä, kun tuli vihdoin aika viedä kakarat eläinlääkäriin pentutarkastukseen ja verinäytteen ottoon. Samaan syssyyn pennut jäivätkin sitten takahuoneeseen odottelemaan muutamaksi tunniksi kun oma työpäivä alkoikin suunniteltua aikaisemmin. Työpäivän jälkeen pennut pääsivät mukaan Haminan keskustaan ja siellä Mustiin ja Mirriin ostoksille ja hakemaan pentureppuja. Pannat ja hihnat olisivat tällä keikalla olleet kyllä tarpeen, sillä natiaiset levisivät joka ilmansuuntaan heti kun ne lattialle laski, eikä niitä paljoa ujostuttanut koluta kaikkia nurkkia. Sitä mukaa kun poikia keräili takaisin näköpiiriin, oli seuraava jo porskuttanut tiskin taakse tai kauempien hyllyjen väliin. Varustetasoon nähden liiallisen avoimuuden vuoksi kakarat joutuivatkin aika äkkiä tyytymään taas sylikyytiin, kun muuten olisi ollut vaarana, että ne olisivat vielä karanneet ulko-ovesta muiden asiakkaiden perään...
Kuva: Mira Hämäläinen
Tällainen viikkopäivitys tällä kertaa. Pennut trimmataan uudestaan vileä myöhemmin tällä viikolla, ja siinä yhteydessä otetaan tyyppien viimeiset viralliset viikkoiskuvat. Että näin tämä pentuaika taas hurahti! Ensimmäinen rosvolapsi lennähtää pesästä ensi perjantaina, toinen näillä näkymin viikkoa myöhemmin, ja kolmannen kanssa odotellaan vielä uutta kotia löytyväksi ;)

tiistai 12. maaliskuuta 2019

Seitsemän viikkoa

Kakaraiset täyttivät tänään jo seitsemän viikkoa, kuinka aika rientää! Pennut alkavat olla jo aika kovaäänisiä ja villejä, esim. siivoaminen on kakaroiden keskellä lähes mahdotonta, kun kaikki kolme hyökkivät ensin jalkoihin, housunpuntteihin ja varpaisiin ja laittiaa pyyhkiessä pyritään kiinni käteen, kädessä olevaan rättiin tai paperinpalaan ja kaiken kukkuraksi pitäisi tietenkin päästä tutkimaan siivouksen kohde. Protokollaan kuuluu luonnollisesti kunnon murina, ärinä ja haukku riipuen siitä roikutaanko kiinni housunlahkeessa vai pyydystetäänkö sormia vai reikutaanko ympäriinsä ihan muuten vaan.

Pentujen kanssa päästiin hetkeksi nauttimaan ulos peräti auringonpaisteesta! Kakarat tuntuivat kylläkin olevan valoilmiöstä huolimatta sitä mieltä, että sisällä lämpimässä keinovalon loisteessa on paljon mukavampaa kuin ulkona kylmässä värjöttelemässä. Muutama kuva tuli kuitenkin tässä yhteydessä napattua murusista.




Pojat ovat kasvaneet edelleen kovasti ja alkavat olla itsenäisiä emostaan. Papu on edelleen imettänyt silloin tällöin, mutta kaiken kaikkiaan Papu on ollut jo oikeastaan koko viikon sen oloinen, että pennut eivät häntä juuri enää tarvitse. Papun onkin huomenna aika palata takaisin Helsinkiin, ja samalla päättyy sijoitussopimus ja Papu siirtyy halijoidensa omistukseen. Suurkiitokset Miljalle ja Tristanille erinomaisesta yhteistyöstä Papun kanssa!

Tämä kolmikko tänne jää kuitenkin vielä pariksi viikkoa, tässä pitemmittä puheitta pentujen seitsenviikkoisposetukset:

Tinwelindon Thor
Kasper
2800g



Tinwelindon Heimdall
Jesper
2480g



Tinwelindon Baldur
Joonatan
 2530g



Ja tämän yhteisposetuskuvan yhteydessä mainittakoon vielä täälläkin, että veljeksistä yksi etsii vielä rakastavaa kotia. Eli jos elämässäsi tuntuisi olevan pienen ja temperamenttisen bedlingtoninalun kokoinen aukko, ota yhteyttä!





tiistai 5. maaliskuuta 2019

Kuusiviikkoiset pikku pirajat

Kuusi viikkoa jo kulunut näiden vesseleiden kanssa, niin se aika kiitää! Pentujen kehitys on jo päässyt siihen pisteeseen, että pentujen kanssa samassa huoneessa käveleminen on vaikeaa, kun kolme pikkupiranjaa yrittää koko ajan roikkua housunpuntissa tai muuten vain osallistua kaikkeen toimintaan. Pojille on tosiaan puhjennut jo oima rivistö hampaita ja niiden puruotteen kiinnipitävyyttä parantavaa vaikutusta on kovasti lähdetty testailemaan. Haastavien keliolosuhteiden vuoksi pennut eivät ole vielä ulkoilleet kovin paljoa, mutta kyllä ulkoilmaa on käyty jo muutamat kerrat haistelemassa.

Tässä taasen kakaroiden viikkoisposetukset. Kasper mökötti koko toimituksen ajan ollen selvästi sitä mieltä, että hän tekisi paljon paljon mielummin jotain muuta kuin kököttäisi pöydällä. Pikkuveljet puolestaan valitsivat passiivisen vastarinnan sijaan aktiiviset tilanteesta karkuuyritykset. Jonkinmoiset otokset kaikista saatiin kuitenkin räpsäistyä:

Kasper 2370g



Jesper 1970g



Joonatan 2090g



Ja koko tiro hetken paikallaan yhes koos:




lauantai 2. maaliskuuta 2019

Trimmipäivä

Tänään pupeloiset pääsivät pesulle, fööniin ja trimmiin. Kaikki kolme osasivat käyttäytyä hirmu hienosti, mitä välillä piti vähän protestoida kuten kunnon pennun kuuluu. Yksinään onnistui kuitenkin koko poppoon laitto kolmessa tunnissa, joten sekin kertonee jotain siitä, kuinka sujuvasti tämän kolmikon käsittely kävi. Tässä meidän vajaa kuusiviikkoiset minibedlingtonit:

Kasper
Tinwelindon Thor 



Jesper
Tinwelindon Heimdall



Joonatan
Tinwelindon Baldur


torstai 21. helmikuuta 2019

Naperot neljä viikkoa

Pahoittelut päivityksen viivästymisestä blogia seuraaville, viikko on ollut kiireinen eikä aikaa päivityksen teolle ole muka tahtonut löytyä. Kuvat on (ja painot) on otettu eilen, eli naperoiden ollessa neljän viikon ja yhden päivän ikäisiä. Kehitys viimeisen viikon aikana on ollut hurjaa, natiaset ovat mm. laajentaneet reviiriään olohuoneeseen, missä ne jo painelevat menemään kuin vanhat tekijät. Huoneen tutkailun lisäksi olleellisiin aktivitteetteihin on alkanut kuulua veljen rökittämiset kovaan ääneen ja leikin haastaminen myös meidän muiden aikuisten koirien kanssa. Varda, James ja Pikku-Myy ovat kukin vuorollaan päässet tutustumaan pentuihin tarkan valvonnan alla, sillä aikuiset (ja teini) intoutuvat äkkiä leikkimään kakaroiden kanssa, eikä pikku rosvolapsilla meinaa ihan vielä motoriikka pelittää tarpeeksi moisessa menossa mukaan olemiseen. Lähinnä tyydytään vielä siis siihen, että pennut saavat käydä aidan raosta haastamassa isompiaan, mikä tuntuu olevan niiden mielestä hurjan hauskaa.

Pennuille päätettiin tällä viikolla vihdoin myös viralliset nimet, tällä kertaa teema tuli skandinaavisista mytologioista. Tämän pitemmittä puheitta siis saanemme esitellä kennel Tinwelindon kuudennen pentueen kolme komeaa poikaa:

Kasper 1500g
Tinwelindon Thor





Jesper
Tinwelindon Heimdall


Joonatan 
Tinwelindon Baldur


Tässä koko pörrölasten kolmikko:


tiistai 12. helmikuuta 2019

Kolmiviikkoiset koiralapset

Aistit auki ja valmiina tutustumaan maailmaan - rosvolapset ovat kasvaneet ja kehittyneet hurjasti viimeisen viikon, tai suorastaan, viimeisten muutamien päivien aikana. Silmät avautuivat pojilla loppujen lopuksi yllättävän hitaasti, ja tihrustelua jatkui vielä useamman päivän kaksivikkoispäivän jälkeen. Mutta kun silmät viikonloppuna olivat vihdoin kaikilla kolmella kokonaan auki muuttuivat istuminen ja kävelyharjoitukset haparoista ja huojuvista hyvin päämäärätietoisiksi. Pennut on nyt siirretty pentulaatikon korkeiden seinien sisältä pentuaitaukseen, jossa on oma pehmustettu ja lämmin alue nukkumiselle, sekä sanomalehdet tarpeiden tekoa varten. Ja niin vain, vaikka tyypeillä ei tahdo edes asapaino vielä riittää seisaaltaa tarpeiden tekoon, on käytännössä kaikki kakat ja huomattava osa pissoista tullut jo papereille. Pennut ovat alkaneet jo nujuamaan keskenään, ja jos kaveria ei ole heti ulottuvilla mutta vauhti on päällä, kelpaa retuutettavaksi myös sanomalehden kulma tai suuhun sopiva viltin poimu.

Pennuille on eilisillasta tarjottu jauhelihaa ensimmäisinä kiinteän ruuan maistiaisina. Ai että, kyllä se onkin poikien mielestä herkkua! Eli suostuttelua ei ole juuri tarvittu, vaan heti kun pieni nenä löytää jauhelihan nokareen on se imaistu pikku kitusiin vauhdilla ja imeskelty ruokaa tarjotut sormet samalla huolella puhtaaksi.

Vaaka saatiin taas toimimaan ja tuommosia kilosia rötkäleitä nuo nyt ovat. Viikkoiskuviin tuli nyt poikkeuksellisesti jo nyt seisotusotokset pikkuäijistä, kun Kasper ja Jesper sellaiset tarjoilivat ihan oma-aloitteisesti. Joonatan ei ole kameralle poseeraamisesta yhtään niin innoissaan kuin veljensä, mutta jauhelihanokareen kanssa saatiin pikkuvelikin nousemaan jaloilleen.


Kasper 1170g



Jesper 1000g



Joonatan 950g



Tässä vielä kolmikon yhteiskuva:


Saa nähdä mitä seuraava viikko tuo näiden kanssa tullessaan! Uutta päivitystä jälleen viikon kuluttua :)