keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Pentulaatikko tuli!

Huomenna tulee täyteen 56 vuorokautta ensimmäisestä astutuksesta ja sitten alkaakin viimeisen viikon countdown kohti synnytystä. Tällaiselta pentulaiva-Ronja näyttää tänään:




Tällä kertaa kylläkin tuntuu, että kuvat eivät oikein anna oikeutta masun koolle. Reilun viikon aikana masun ympärysmitta on (mittauskohdasta riippuen) kasvanut 4 - 7,5 cm, pääasiallisesti leveyssuunnassa. Ronjan olo vaikuttaa olevan ajoittain hieman tukala, mutta yleisfiilis on edelleen hyvä. Liikkumisvauhti pihalla on selvästi hidastunut harkitsevaksi köpöttelyksi.


Ihana Suvi antoi taas pentulaatikon lainaan ja toi sen meille ihan kotiinkuljetuksena <3 Arkiset askareet unohtui taas hetkeksi kun rupesimme heti vuoramaan laatikkoa tulevaa varten valmiiksi. Ronjakin pääsi muistuttelemaan mieliin, millaista pentulaatikossa könyäminen on. Ei hullumpaa ilmeestä päätellen..



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti