sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Meillä on pentuja! Vardan pikkutirriäisten ensiesittely

Varhaisaamusta perjantaina 8.6.2018 saimme Tinwelässä jälleen kokea uuden elämän ihmeitä. Varda synnytti viisi pikkuruista mutta tomeraa pentua aamuviiden ja -kahdeksan välillä. Pennuista isokokoisin menehtyi valitettavasti pian syntymän jälkeen, mutta laatikkoon jäi kuitenkin neljä ihanaa tuhisevaa ja eloisaa käärylettä. Saanemme siis esitellä Tinwelän ihka ensimmäisen toisen polven pentueen, jota tähdittävät:

Tellu
blue&tan narttu, joka syntyessään painoi 124g
Tellun tunnistaa tässä kohtaa parhaiten pään päällä olevasta valkoisesta pilkusta, jollainen koristi myös Varda-emoa sen ollessa ihan pieni. Tellulla on myös pentueen voimakkaimmat tan-merkit.



Vallu
 sininen uros, joka syntyessään painoi 125g
Vallulla selkein ulkonäköeroavaisuus on valkoinen hännänkärki. Vallulla on myös valkoiset varpaankärjet kaikissa tassuissa.



Manu
blue&tan uros, joka syntyessään painoi 115g
Manulla on laajahkot, mutta kuitenkin Telluun nähden heikkosävyisemmät tan-merkit ja valkoisia merkkejä vähemmän kuin muilla pennuilla.


ja

Mini
sininen narttu, joka syntyessään painoi 105g
Minin tunnistaa parhaiten etutassujen valkeista sukista. Mini on myös, ainakin toistaiseksi, selvästi porukan pienin.


Sellainen setti tällä kertaa <3 Varda on huolehtinut pienokaisistaan huolella ja antaumuksella, ja pentujen painot ovatkin lähteneet hyvin nousuun näiden ensimmäisen parin vuorokauden aikana. Lisäpäivitykset Vardan tiineyden etenemisestä sekä pentujen isäehdokkaista (sic!) julkaistaan pian.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti