Astutus oli sinänsä myös poikkeuksellinen, sillä erinäisten syiden ja sattumusten summana päädyimme kaksoisastutukseen. Ensisijainen uros oli Aulis, Oikeesti Ahaa-Elämys, mutta koska kovasta yrittämisestä huolimatta selvää, oppikirjamaista astumista ei tapahtunut, päätettiin Vardan tiinehtyminen "varmistaa" antamalla meidän oman Jameksen, Sharnor Justa Joker, hoitaa homma kotiin. Siitä alkoi sitten yhdeksän viikon jännitysnäytelmä, joka tällä hetkellä vaikuttaisi saaneen onnellisen päätöksen.
Tiineyden ensimmäiset viikot sujuivat aika rennoissa merkeissä. Me ihmisolennot yritimme parhaamme mukaan olla erityisemmin pohtimatta ja erityisesti murehtimatta tulevaa. Vardan edelliseen tiineyteen nähden teimme jo etukäteen periaatepäätöksen, että viimeisen päälle tarkkaa juoksun- ja tiineydenseurantaa ei tällä kertaa tehdä, vaan palaamme tavanomaisempaan, aistein havaittavan tarkkailun pariin. Tämä ihan vain meidän omaa huolehtimistamme vähentämään.
Ensimmäinen apuvälineitä hyödyntävä checkpoint saavutettiin kolme viikkoa arvioidusta ovulaatiopäivästä. Tuolloin Vardalle tehtiin tiineysultra tiineyden varmistamiseksi. Pikaisessa vilkaisussa havaittiin heti ainakin neljä alkiorakkulaa. Tyytyväisinä saimme siis aloittaa jännityksentäyteisen tiineyden seurannan. Ensimmäiset masukuvat otettiin viikkoa myöhemmin, eli neljä viikkoa arvioidusta ovulaatiosta, jolloin masu näytti tältä:
Heti parina seuraavana päivänä Vardan maha näytti alkavan turvota oikein toden teolla. Kyljet ja kupeet pyöristyivät, ja pieni tuleva emokoira ähki ja puhki mahansa kanssa. Viikon edetessä pullistuma kuitenkin hävisi kuin ilmapallosta, josta laskettiin ilmat hitaasti pihalle. Paniikki uhkasi iskeä, koska myös edellisellä kerralla merkittävä osa pennuista oli mennyt näillä tienoin kesken. Varda ultrattiin uudelleen, ja huojennukseksemme pentuja näytti olevan useita ja kaikkien anturin alle sattuneiden sydämet sykkivät reippaasti. Vardan veren progesteronitaso mitattiin varmuuden vuoksi myös, ja sen todettiin olevan normaalilla tasolla. Viikon lopuksi maha pullahti taas palaten vajaan viikon takaisiin mittoihin:
Seuraavien viikkojen aikana Vardan maha kasvoi verrattain tasaiseen, mutta hieman verkkaiseen tahtiin. Kasvu tuntui tapahtuvan ehkä jopa enemmän leveys- kuin pystysuunnassa, että sinänsä Varda osoitti kyllä merkkejä emälleen ominaisesta pentujen tiiviistä pakkaamisesta. Mahasta tuli myös hieman muotopuoli, vasen kylki pullotti tyypillisesti oikeaa selvästi enemmän. Seitsemännellä viikolla pentujen sydänäänet tulivat stetoskoopilla kuuluviin ja satunnaisia hentoja potkuja oli myös tunnettavissa. Kunnolla pentujen liikkeet tulivat kuitenkin tuntuviin vasta kahdeksannen viikon aikana. Sydänäänikuunteluissa sykkeitä erottui tyypillisesti kolmet: vasemmalla puolen, oikealla puolen ja keskellä mahaa, mutta ajoittain tuli myös vaikutelma, että ääniä olisi voinut olla enemmänkin. Masun hillityn koon vuoksi kolmea suurempi lukumäärä ei tuntunut erityisen todennäköiseltä.
Kuusiviikkoismasukuvat:
 |
Seitsemän viikkoa:
 |
 |
| 8vk |
Viimeinen tiineysviikko eteni madellen. Lähestyvää synnytystä odotti sekä positiivisen malttamattomin fiiliksin että pelonsekaisin tuntein. Vaikka monet asiat olivat nyt tiineyden kanssa toisin kuin syksyllä (esim. maha on isompi, pennut ovat potkineet selvästi enemmän, Varda on käyttäytynyt enemmän (lue: täysin) tyypillisen tiineen koiran lailla (mm. nauttinut kaikkein eniten, kun on saanut röllöttää sylissä selällään, jalat ojossa retkottaen ja mahaansa esitellen), varauduimme henkisesti samanlaiseen surkeaan lopputulokseen.
62 vuorokautta:
 |
Lämpöjä alettiin mittaamaan hieman vajaata viikkoa ennen laskettua aikaa. Lämmöt heiluivat koko ajan hieman alle 38 asteen, kunnes ne torstaiaamuna (62vrk), tippuivat alle 37 asteen. Siinähän se päivä meni jännittäessä ja ihmetellessä pitkälle iltaan, ennen kuin maltettiin mennä nukkumaan. Unet jäivätkin sitten lyhyeksi, kun synnytyksen toinen vaihe käynnistyi ennen aamuviittä. Ensimmäiset kolme pentua, blue&tan tyttö 124g, sininen poika 125g ja blue&tan poika 115g, humpsahtivat maailmaan hyvin reippaina ja eläväisinä aika tarkkaan kymmenen minuutin välein. Noin tunnin tauon jälkeen syntyi neljäs pentu, sininen poika 150g. Tyyppi oli sekin lähtöjään liikkeissään hyvin reipas, mutta se ei ruvennut ääntelehtimään kuten muut pennut olivat hyvin nopeasti tehneet. Pienen avittamisen sijaan pentu otettiin kunnon elvytyskäsittelyyn. Kovasta yrityksestä huolimatta hengitys jäi pelkäksi tuloksettomaksi haukkomiseksi, joka sekin hiipui, hiipui ja loppui. Limaa tai nestettä hengitysteissä ei tuntunut erityisen paljoa olevan, joten kyseessä oli mahdollisesti ihan keuhkojen kehityshäiriö. Varda ei pentuun onneksi juuri huomiota kiinnittänyt eikä vaikuttanut jäävän sitä kaipaamaan, vaan keskittyi jälleen seuraavan pennun maailmaan saattamiseen. Suureksi yllätykseksemme maailmaan pullahti lopuksi vielä viides pentu, piskuinen sininen tyttö 105g, joka sekin otti vastaan uuden elämän kovasti kiemurrellen ja keuhkojen täydeltä rääkyen, kuten kunnon pikkupennun pitää.
Pentujen ensimmäinen vuorokausi sujui oikein hyvin, painot nousivat tai pysyivät vähintään samoissa lukemissa kuin oli syntymässä, Varda hoiti ja huolehti kuin vanha tekijä. Pentulaatikko on ollut koko ajan hirmu siisti, edes synnytyksessä Varda ei merkittävästi liannut itseään ja jälkivuodot Varda putsaa niin hyvin, ettei vällyihin ole tullut sotkua satunnaisia tippoja enempää. Meidän ihmisolentojen on ollut vieläkin hieman hankalaa uskoa ja ymmärtää, että pentulaatikossa on ihan oikeasti Vardan pikkuiset tuhisevat kääryleet. Vardalle tilanne oli selkeä heti ensi hetkistä alkaen, ja ensimmäisen vuorokauden jälkeen Varda alkoikin hiljalleen luomaan merkittäviä katseita meihin 24/7 tarkkailijoihin, että jos ei tarjota ruokaa tai juomaa tai olla viemässä häntä ulos, voisi vähän luottaa ja antaa hänen hoitaa lapsensa ihan kaikessa rauhassa.
Kunpa saisikin päättää tämän tähän, onneen ja helpotukseen. Niin tarina ei tällä erää kuitenkaan pääty, niin kuin usein maailmassa on. Sunnuntaina illalla pieni yllätyspentu Mini alkoi heiketä, eikä sen kunto alkanut parantua lisälämmöstä, nesteytyksestä ja ruokinnasta huolimatta. Jo tässä vaiheessa osattiin pelätä pahinta, mutta koska aina on pakko uskoa parempaan, alkoi taistelu Minin elämän puolesta. Mini vietiin eläinklinikalle, jossa Sinin ja apujoukkojen voimin tehtiin kaikki mahdollinen ja mahdoton Minin pelastamiseksi. Mikään ei kuitenkaan riitä, jos toivoa ei ole. Maanantain ja tiistain välisenä yönä Mini nukkui yhä sikeämpää unta, kunnes pieni sydän hiipui ja pysähtyi. Samalla pysähtyi pieni osa meidänkin sydäntä – lopullisesti, siltä nyt tuntuu.
 |
| Mini ja Varda |
Viisas emo Varda onneksi osaa keskittyä oleennaiseen ja huolehtii jäljellä olevasta kolmesta jälkeläisestään osoittamatta suurta hätäännystä tai huolta. Vardan esimerkkiä noudattaen yritämme kohdistaa ajatuksemme siihen ihmeeseen, joka pentulaatikossa on. Samalla toivomme, että nämä kolme pientä elämää saisivat tuoda iloa ja onnea vielä monta vuotta. <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti