perjantai 20. joulukuuta 2013

Paluu päivitystauolta

Tietokone toimii taas (kiitos Markus <3) ja blogia on nyt päivitetty ajan tasalle. Kannattaa siis selailla postauksia taakse päin, niitä on lisäilty sinne useita uusia ;)

Pennut ovat jo reilun kuuden viikon ikäisiä, eli hirmuisen isoja ja mahdottomia pikku riiviöitä. Tyypit hepuloivat laumoittain pitkin kämppää, silppuavat sanomalehtiä, vinguttavat vinkupossua, kiipeilevät kaikkialle minne suinkin pääsevät, juoksevat perässä ja purevat huosunpunttuja, roikkuvat lattiamopissa ja matkustavat sen päällä. Kajon hermot ovat kestäneet todella hyvin, ja vaikka pikkuriiviöiden suussa alkaa olla pennun täysi purukalusto, on se antanut niiden edelleen imeä. Muutaman viime päivän aikana Kajo on ensimmäisiä kertoja murissut tisseille pyrkiville pirajoille, mutta saattanut silti hetken kuluttua päästää ne syömään.

Huonojen säiden vuoksi pentujen ulkoilujen aloittaminen on jäänyt hieman myöhemmälle kuin oli tarkoitus. Tällä viikolla pupsit ovat kuitenkin päässeet vihdoin tutustumaan ulkomaailmaan. Märkä nurmikko ja tuuli eivät aluksi oikein olleet nappuloiden mieleen, mutta epämukavuusseikat unohtuivat kaikilta aika nopeasti. Tässä muutamia kuvia tämän päiväiseltä ulkoilureissulta:

Hemmo
Risto

Ilta
Eetu

Hemmo ja Risto


Lisää kuvia ulkoilureissuilta löytyy täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti