keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Neliviikkoiset riiviönalut

Neljännen viikon aikana verrattain harmittomista ja huomaamattomista vauvakoirista on kasvanut pieniä riiviön alkuja. Pentulassa hypitään, pompitaan, hepuloidaan ja otetaan laukka-askelia, vaikkakin liikkumiseen kuluu edelleen oleellisena osana myös toistuvat tasapainon menetykset ja muksahdukset. Pissoista ja kakoista kiitettävä osa tehdään reippaasti jo sanomalehdille, ja pennulla on selvästi pyrkimys saada tehtyä tarpeensa kauaksi lepo- ja leikkipaikoista. Pissapapereita retuutetaan myös jo ansiokkaasti jos hepuloiva pentu keksii jostain reunasta kiinni ottaa. Silppua ei hampaattomilla suilla saada vielä aikaiseksi, paperia vain kuljetetaan ja ravistellaan hurjasti. Osansa aloittelevista repimisleikeistä ovat myös saaneet peitonkulmat, lelut ja tietenkin omat pentuesisarukset. Kaverin kimppuun käydessä ote otetaan päättäväisesti niskanahasta, kuin saaliseläimeltä konsanaan. Ravistelua, ja hyvin pitkälti leikkejä ylipäätään, säestää hurrrrja murina. Ääntä ei myöskään säästellä jos mielipiteen ilmaisu koetaan tärkeäksi. Temperamenttia näille kavereille tuntuu siis jaettaneen runsaasti.

Pennut saavat nyt kolmesti päivässä pienet annokset kiinteää ruokaa, ruokalistalle ḱuuluu toistaiseksi pääasiallisena raaka-aineena naudan jauheliha, jota on höystetty muun muassa kananmunalla, keitetyllä perunalla ja kaurapuurolla. Emon maito maistuu toki edelleen ja on vielä tärkeä osa pentujen ruokavaliota. Papu hoitaa pentujaan edelleen todella huolella ja hyvin, ja on innostunut jo hieman leikkimäänkin niiden kanssa.

Viikon aikana pennut ovat pääseet myös tutustumaan pentuhuoneen ulkopuoliseen maailmaan. Olohuoneesta on tullut niille uusi leikkikenttä ja ulkona on käyty kokeilemassa hankikantoa jo useamman kerran, toki vain lyhyitä hetkiä kerrallaan. Maailmaa on niinikään yritetty avartaa myös mediatoiston avulla: pentuhuoneessa soi joka päivä radio ja pennut ovat saaneet kuunnella runsailla äänitehosteilla varustettuja elokuvia. Tähän mennessä mitkään äänet eivät ole tuntuneet niitä juuri hätkähdyttävän.

Menoa ja meininkiä siis riittää. Saa nähdä mitä seuraava viikko tuo tullessaan. Kulmahampaat ovat useammalla pennulla lähteneet jo puhkeamaan, joten hellyttävä ikenillä maistelu muuttunee pian pirajamaiseksi nakerteluksi. Tämän mielikuvan saattelemana tässä kuvat neliviikkoisista söpöläisistä viikkoispainoineen ja, hox hox, virallisine nimineen, olkaa hyvä:


Tinwelindon Dazbog "Ahti"
1110g



Tinwelindon Belbog "Antero"
1325g



Tinwelindon Perun "Ukko"
934g




Tinwelindon Svarog "Ilmarinen"
1090g



Tinwelindon Ziva "Aino"
851g



Tinwelindon Radegast "Tuuri"
984g



P.S. Ensimmäiset seisotuskuvat ladataan pentujen fb-kuvakansioon myöhemmin tänään ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti