tiistai 19. maaliskuuta 2019

Kahdeksannen viikon seikkailut

Pentujen viimeinen yhteinen kokonainen viikko on tarjoillut penneleille paljon uusia kokemuksia. Viime viikon keskiviikkona pennut lähtivät mukaan iltareissulle Helsinkiin kun äitikoira palautettiin kotiin. Jottei homma olisi mennyt silkaksi edes-takas ajeluksi, käytiin pentujen kanssa tekemässä pieni retki itäkeskuksen kauppakeskukseen. Auto parkkeerattiin Siilitielle, mistä noukittiin mukaan myös innokas avustava käsipari. Ensimmäistä kertaa pannoissa, hihnoissa ja takkeihin puettuina pennut kävivät alkajaisiksi pissillä lumisohjossa metroaseman välittömässä läheisyydessä, eikä uudet vermeet tahi vieras äänimaailma kakaroita tuntunut juuri haittaavaan. Seuraavaksi pennut sylikyydissä harjoiteltiin ensin metromatkustamista ja kuljettiin sitten ison kauppakeskuksen läpi ja jäätiin käytäväpenkeille joksikin aikaa istuskelemaan ja katselemaan ohikulkevia ihmisiä. Pikkusen oli väsynyttä porukkaa tässä kohtaa, mutta eipä ainakaan tuntunut uusi ympäristö pentuja juuri ahdistavan.

Kuva: Mari Tuovinen
Kun pennut alkoivat taas virkistyä, käytiin vähän tepastelemassa Tallinnanaukiolla kuin kunnon citykoirat konsanaan!

Kuva: Mari Tuovinen
Raittiin ulkoilman jälkeen kasvattajatäti lähti pikaiselle kauppareissulle, minkä aikana kakaraisille oli tullut täyssippi avustajakäsiparin sylissä.


Metromatka sujui siis varsin uneliaasti ja pennut taisivat nukkua autossa koko paluumatkan takaisin Haminaan. Näinpä heillä oli täys meno taas päällä kun kotiin päästiin, ei paljoa päivän kokemukset näkyneet tai tuntuneet energiatasoissa :D

Muuten loppuviikon ajan sujui kotosalla aika tavanomaisissa merkeissä. Pentuja on nyt roudattu pihalle säässä kuin säässä ainakin kolmesti päivässä ja suuri osa tarpeista, erityisesti kakkakikkareet, tehdäänkin nyt ulos. Muina aikoina sanomalehtiä käytetään varsin kiitettävästi.

Tänään oli taas erityisempi päivä, kun tuli vihdoin aika viedä kakarat eläinlääkäriin pentutarkastukseen ja verinäytteen ottoon. Samaan syssyyn pennut jäivätkin sitten takahuoneeseen odottelemaan muutamaksi tunniksi kun oma työpäivä alkoikin suunniteltua aikaisemmin. Työpäivän jälkeen pennut pääsivät mukaan Haminan keskustaan ja siellä Mustiin ja Mirriin ostoksille ja hakemaan pentureppuja. Pannat ja hihnat olisivat tällä keikalla olleet kyllä tarpeen, sillä natiaiset levisivät joka ilmansuuntaan heti kun ne lattialle laski, eikä niitä paljoa ujostuttanut koluta kaikkia nurkkia. Sitä mukaa kun poikia keräili takaisin näköpiiriin, oli seuraava jo porskuttanut tiskin taakse tai kauempien hyllyjen väliin. Varustetasoon nähden liiallisen avoimuuden vuoksi kakarat joutuivatkin aika äkkiä tyytymään taas sylikyytiin, kun muuten olisi ollut vaarana, että ne olisivat vielä karanneet ulko-ovesta muiden asiakkaiden perään...
Kuva: Mira Hämäläinen
Tällainen viikkopäivitys tällä kertaa. Pennut trimmataan uudestaan vileä myöhemmin tällä viikolla, ja siinä yhteydessä otetaan tyyppien viimeiset viralliset viikkoiskuvat. Että näin tämä pentuaika taas hurahti! Ensimmäinen rosvolapsi lennähtää pesästä ensi perjantaina, toinen näillä näkymin viikkoa myöhemmin, ja kolmannen kanssa odotellaan vielä uutta kotia löytyväksi ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti