tiistai 12. maaliskuuta 2019

Seitsemän viikkoa

Kakaraiset täyttivät tänään jo seitsemän viikkoa, kuinka aika rientää! Pennut alkavat olla jo aika kovaäänisiä ja villejä, esim. siivoaminen on kakaroiden keskellä lähes mahdotonta, kun kaikki kolme hyökkivät ensin jalkoihin, housunpuntteihin ja varpaisiin ja laittiaa pyyhkiessä pyritään kiinni käteen, kädessä olevaan rättiin tai paperinpalaan ja kaiken kukkuraksi pitäisi tietenkin päästä tutkimaan siivouksen kohde. Protokollaan kuuluu luonnollisesti kunnon murina, ärinä ja haukku riipuen siitä roikutaanko kiinni housunlahkeessa vai pyydystetäänkö sormia vai reikutaanko ympäriinsä ihan muuten vaan.

Pentujen kanssa päästiin hetkeksi nauttimaan ulos peräti auringonpaisteesta! Kakarat tuntuivat kylläkin olevan valoilmiöstä huolimatta sitä mieltä, että sisällä lämpimässä keinovalon loisteessa on paljon mukavampaa kuin ulkona kylmässä värjöttelemässä. Muutama kuva tuli kuitenkin tässä yhteydessä napattua murusista.




Pojat ovat kasvaneet edelleen kovasti ja alkavat olla itsenäisiä emostaan. Papu on edelleen imettänyt silloin tällöin, mutta kaiken kaikkiaan Papu on ollut jo oikeastaan koko viikon sen oloinen, että pennut eivät häntä juuri enää tarvitse. Papun onkin huomenna aika palata takaisin Helsinkiin, ja samalla päättyy sijoitussopimus ja Papu siirtyy halijoidensa omistukseen. Suurkiitokset Miljalle ja Tristanille erinomaisesta yhteistyöstä Papun kanssa!

Tämä kolmikko tänne jää kuitenkin vielä pariksi viikkoa, tässä pitemmittä puheitta pentujen seitsenviikkoisposetukset:

Tinwelindon Thor
Kasper
2800g



Tinwelindon Heimdall
Jesper
2480g



Tinwelindon Baldur
Joonatan
 2530g



Ja tämän yhteisposetuskuvan yhteydessä mainittakoon vielä täälläkin, että veljeksistä yksi etsii vielä rakastavaa kotia. Eli jos elämässäsi tuntuisi olevan pienen ja temperamenttisen bedlingtoninalun kokoinen aukko, ota yhteyttä!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti