maanantai 20. joulukuuta 2021

Kolmiviikkoiset kakarat

 Pennut täyttävät tänään jo kolme viikkoa! Viikon aikana kaikilta on auennut silmät ja korvat ja sitämyöten alkoi myös tutustuminen maailmaan. Eteneminen on vielä monin paikoin hataraa, liukastelevaa ja muksahtelevaa, mutta aktiivisina hetkinään vauhtia alkaa jo ihan oikeasti olla. Pennut leikkivät keskenään pieniä hetkiä (purevat ikenillään niin kovaa kuin osaavat ja välillä on nähty jo kaulaotteita kera tapporavistusten), taapertelevat ympäriinsä tutkien, tekevät tarpeensa itsekseen (alkoi näkyä heti sotkun määrän eksponentiaalisena lisääntymisenä), murisevat ja haukkuvat, näin muutamia uusia päivittäisiä käyttäytymisen piirteitä luetellakseni.
   Pennut siirtyivät viikonloppuna pentulaatikosta pentuaitaukseen, joka on oikeasti todella reippaan kokoinen verrattuna aiempaan pentulaatikkoon sekä pentujen tämänhetkiseen kokoon ja niiden kineettisiin taitoihin. Artemiksen mielestä aitaus on kuitenkin hyvin selvästi liian pieni. Muutaman kerran ollaan säikähdetty pentulaatikosta kuuluvaan huutoon kun Artemis on alkanut pentuaitauksen nurkassa valittaa kovaan ääneen sitä, kuinka hänen elintilaansa on rajoitettu. Neiti ehti myös jo kerran karata reippaasti yli 10cm korkean kynnyksen yli ja isolle ihmisten istumatyynylle nukkumaan sisarus"parkojen" jäädessä pentuaitauksen vangeiksi. Näin osoittautui turhaksi se luulo että matala kynnys riittäisi pidättelemään pentuja vielä tässä iässsä.
   Yleensä olemme alkaneet tarjoilla kiinteää ruokaa (ja ensimmäiset matolääkkeet) tässä kolmiviikkoispäivänä, mutta eräistä käytännön syistä johtuen (kakkapartio-siivousvastaavan poissaolo kotoa muutaman päivän ajan) tätä erityistä tapahtumaa on nyt siirretty muutamalla päivällä eteenpäin. Painoa on tullut viikon aikana keskimäärin vajaa neljänneskilo kullekin ja paino-erot, erityisesti suhteellisesti, ovat entisestään tasoittuneet. Apollo on nyt myöskin kirinyt painossa Artemiksen ohi, Ateena johtaa edelleen joukkoa jo yhden kilon rajapyykin ylittäneenä. Tässä nämä palleroisten kolmiviikkoiskuvat päivän painoineen, olkaa hyvät!


Ateena 1012g



Apollo 975g



Artemis 962g



Ekstrana vielä jokaisen omantyyliset posetukset, alkaa luonne-erot näkymään kyllä niin hyvin, varsinkin tällaisessa valokuvaushetken kaltaisessa poikkeavassa tilanteessa :D 




Ja loppuun perinteinen yhteiskuva <3 Tässä vasemmalta oikealle Artemis, Apollo ja Ateena.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti