torstai 20. kesäkuuta 2013

Seitsemäs viikko - rakkaita pieniä riiviöitä

Rakkaat pienet pupeloisemme ovat nyt saavuttaneet riiviövaiheen. Seuraava video auttanee ymmärtämään mitä tällä tarkoitamme:



Pennuista on tullut pysäyttämättömiä. Jos pennut haluavat kylpyhuoneeseen syömään kissojen ruoat, niitä ei ole pysäyttäminen. Jos pennut haluavat ulko-ovesta ulos, pihalle lähteminen vain aikuisten koirien kanssa on mahdotonta. Jos pennut haluavat repiä vessapaperirullan tuusan nuuskaksi, mutta rulla on pöydällä, kissat heittävät sen avuliaasti lattialle pupeloiden raadeltavaksi. Jos viisi pentua haluaa hyökätä kuudennen ruokakupille (kun tämä kuudes vielä syö, muiden imuroitua jo omansa), kädet ei millään riitä pysäyttämään niitä. Jos pennut haluavat valvoa keskellä yötä, ei kenelläkään muullakaan ole mahdollisuutta nukkua. Onneksi meitä on kaksi kaitsemassa tätä ärrierilaumaa, sillä lisäkädet ja mahdollisuus vuorotteluun ovat arkea huomattavasti helpottavia asioita.

Toisaalta paljon myös elämää helpottavaa kehitystä on tapahtunut: pissat ja kakat tulevat aika suurelta osin jo paperille, varsinkin osa pennuista osaa todella hyvin hakeutua paperille pissalle. Pieni Otto-poika on useampaan kertaan pyytänyt ulos (parvekkeelle) tassulla ovea raapimalla. Pennut ovat oppineet leikkimään hienosti leluilla, vetoleikkejä harrastetaan sisarusten kesken ja Eemelin ja ihmisolentojenkin kanssa. Toisaalta yksi lempileikeistä on housunpuntuissa tai hameenhelmassa roikkuminen.  Palleroiset ovat entistä tietoisempia ympäristön tapahtumista ja tulevat usein kotiovesta sisään tullutta tai päiväunilta noussutta kaksijalkaista vastaan riemua hehkuvana laumana. Kaikkiaan ne ovat mitä ihanampia ja mainioimpia pieniä terrierinalkuja, jotka elävät täysillä ja tekevät kaikkien touhujaan vierestä seuraavien päivästä paremman.

Tässä toiseksi viimeiset viikkoiskuvat kultamuruista päivän painon kera:







Jooseppi 2235 g




Kalevi 2302 g




Vappu 1933 g




Varda 1821 g




Armas 1983 g




Ozzy 1983 g




Ja koko lauma saatiin taas kerran istumaan hetkeksi paikoilleen <3
Vasemmalta oikealle Vardam Armas, Jooseppi, Kalevi, Vappu ja Ozzy


Viikko vielä jäljellä kuusinkertaista pentuonneamme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti