lauantai 6. marraskuuta 2021

Esittelyssä Cuenta's Baldomar "Hän"

Hän valikoitui Papun sulhaseksi pitkällisten pohdintojen päätteeksi, ja hieman mutkan kautta. Etsimme Papulle ensisijaisesti perustervettä, hyvärakenteista ja hyväluoneista urosta, jolla olisi mielellään englantilaisia sukujuuria sekä ehdottoman hyvä ja normaali purenta. Papun aiemmissa pentueissa on nimittäin esiintynyt purentavikaa, minkä takia uroksen ja sen lähisukulaisten purennan normaali kehittyminen oli vielä tavanomaistakin tärkeämpää.
     Suvi Kuivasen Cuenta's kennelin B-pentueen urokset päätyivät lopulta ensisijaisen huomion kohteeksi. Kyseisen pentueen isä on brittiläinen Bisbee Boy Wonder. Vaikka kyseinen uros herätti aikanaan paljon huomiota, ei sen jälkeläisiä ole nykyään enää paljoakaan jalostuskäytössä. Cuenta's kennelin emälinja on puolestaan käynyt Suvin tarkan seulan läpi, jalostuskäyttöön päätyneistä koirista voi olla varma, että niillä on terveys- ja luonnepuoli kunnossa.
    Arvoimme jo viime keväänä hyvän tovin Hänen ja veljensä Sulon (Cuenta's Bijou) välillä, ja päädyimme silloin Suloon, muun muassa koska sillä ei ollut ennestään pentueita. Papu kuitenkin jäi tyhjäksi ja pää upotettiin jälleen mietintämyssyyn seuravaan urosvalinnan suhteen. Puhtaalta pöydältä aloitetun mietinnän myötä Hän päätyi taas listan kärkeen ja tällä kertaa oikeutetusti ykkössijalle. Hänellä on entuudestaan vain yksi pentue reilun neljän vuoden takaa, joten mistään uroksen ylikäytöstä ei missään nimessä ole nytkään kyse.


Kuva: Minna Teerijoki
Kuva: Minna Teerijoki

 Näin "ulkopuolisen" silmään Hän on iloisen, avoimen ja hyväluontoisen oloinen koira. Hänellä on hyvä rakenne, mistä ovat osoituksena myös monet menestystä niittäneet käynnit näyttelykehissä. Hän on varsin isokokoinen (lähinnä korkea, ei niinkään massava), mutta ehkäpä koska Papu ei ole mikään ihan pieni narttu itsekään, olivat ne vieretysten katsottuna erittäin hyvän näköinen pari.


Sen sijaan että sanailisin Hänestä lisää omaan mututuntumaan liittyviä kuvausksia, pyysin Hänen omistajan Tanjan kirjoittamaan Hänestä pienen esittelytekstin, josta herran tyypillisimmät ominaisuudet käyvät varmasti paljon selkeämmin ilmi.

Kuva: Tanja Köykkä

" Hän on perheemme ensimmäinen bedlignton. Ennen Hänen syntymää olin jo monta vuotta ihaillut Hänen kasvattajan koiria. Meille oli alusta asti selvää, että haluamme avoimen ja reippaan bedlingtonin, josta löytyy myös terrierimäisyyttä ja iloksemme juuri sellaisen koiran saimme. Hän on monella tapaa helppo koira. Se ei hätkähdä turhasta ja kulkee lapsiperheen hetkisen elämän käänteissä mukana ongelmitta. Kaikki vieraat ihmiset ovat mahdollisia rapsutusautomaatteja, joten lenkilläkin Hän mieluummin pysähtyisi tervehtimään kaikkia, kuin kävelisi ohi. Hän innostuu yhteisistä leikeistä, mutta jos mitään ei tapahdu, Hän käyttäytyy hyvin rauhallisesti. Terrierimäisyys tulee esiin varsinkin periksiantamattomuutena vetoleikeissä. Hän touhuaa mielellään ihmisten kanssa. Uudet asiat eivät välttämättä välähdä ihan hetkessä, mutta opittujen asioiden suhteen Hän on todella luotettava. Vaikka Hän palkkautuu hyvin saalisleikistä, elävistä eläimistä Hän ei ole juurikaan kiinnostunut. Riistaviettiä en sanoisi olevan juuri ollenkaan, metsän hajut eivät Häntä kiinnosta ja monta kertaa on katseltu ihan rauhassa lenkillä, kun peurat kulkevat viereisillä pelloilla. Hän on kaikkiruokainen, jos juustoa ei lasketa. Juustosta Hän ei tykkää. Muuten kaikki ruokakuppiin ilmestyvä kelpaa ja viime aikoina Hän on oppinut myös, että lapsilla on tapana jättää voileipiä pöydälle odottamaan. Kadonneiden leipien mysteeri selvisi, kun Hän yllätettiin itse teossa kurkottelemassa pöydän reunalle. Onnekkaita olemme olleet myös Hänen terveyden suhteen. Eläinlääkärillä ei ole tarvinnut käydä rokotuksia ja terveystutkimuksia lukuunottamatta. Nyt 7-vuoden iässä alkaa olemaan tarve hammaskivenpoistolle."

Tähän loppuun vielä Aino Pikkusaaren Hänestä ottamat upeat muotokuvat :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti